Käännä villatakkisi nurin ja varaudu vilahduksiin silmäkulmissa, kätke kiiltävät esineesi ja laita hevosenkenkä yöpöydälle.
28. syyskuuta 2007
Rakkaus on ruma sana.
Rakas lähimmäiseni, jos minua pistää neulalla niin, minuun sattuu. En silti halua, että minua pistellään neulalla, enkä aio sallia sinun pistellä minua, vaikka sinusta tuntuisikin siltä, että olen varmasti puudutettu neulanpistojen takia. Tai ehkä tuo on sievistelyjä: oikeasti et sinäkään kai kuvittele, etteikö lyönnistä jäisi jälkeä? Sivallat silti.
Tässä vaiheessa tarinaa on mainittava, etten anna niin tapahtua muutoin kuin tullessani yllätetyksi, enkä toiste. En katso perusoikeudekseni helliä kenekään heikkouksia, en myöskään ulos heijastelevaa myötätunnottomuutta tai julmuutta. Voin tehdä jotain niille alitajuisille mekanismeille, jotka saavat sinut, rakas lähimmäiseni, heijastelmaan minuun pahuuksiasi, vihaasi, julmuuttasi, ilkeyttäsi, kateutta ja kaunaasi, mutta toivoisin, että me kaikki ymmärtäisimme eron aidon kommunikaation ja omiin tunteisiimme perustuvan heijastelun välillä. Pyydän, että mietit myös sitä, miksi vedät herneen vielä syvemmälle, jos kieltäydyn seurastasi, vetäydyn. Lantunistuttajat saakoot armon (Gilded).
Erinomainen, ikiaikainen ja yhä toimiva ulos heijastelun esimerkki on Louhi. Häntä mainitaan pahaksi, vaikka hän on vieraanvarainen, parantaa, huolehtii kansastaan, osoittaa sekä rohkeutta ja luovuutta ja oikeudenmukaisuutta. Miksi? Siksi, että patriarkaalisen maailmanjärjestyksen vammauttamina koemme vaikeaksi sisäistää sitä, että pimeys voi olla hyvä asia, että kuolema kuuluu elämään ja että me olemme osa tätä elämänsykliä. Me pyrimme heijastelemaan ulos niitä asioita, joita emme voi käsitellä. Syitä on monia: olimme niin hyvin pieniä kun ne tapahtuivat, tai nykyäkseen asiat ovat liian raskaita tai ristiriidat liian tuskallisia kohdattavaksi. Asiasta voi vakuuttua seuraamalla suomalaispakanallisita kirjoittelua, joiden jumalluetteloissa Louhi loistaa poissaolollaan.
Joka kerta, kun syyllistän, paholaistan, olen kateellinen, julma, katkera tai kannan kaunaa, heijastelen vain omia haavojani ja vammojani. Silleen siis sinäkin, sivaltaja!
Ja eiku rakastelemaan: se
se perkele parantaa!
Mustarosa Rugosa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti