Näin se käy: ensin keksin mitä Oikeasti Tahdon. Sitten rukoilen ja tomitan, enkä saa mitä Oikeasti Tahdon. Sitten tyydyn olemaan ilman. Välivaiheessa vaivun katkerasti maristen pohtimaan ”Miksi aina minä joudun tyytymään? Miksen minä saa tyydytystä, mutta muut aina?” Sitten hyväksyn kaipauksen ja kylläisenä, täysin luopumisen ja luovuttamisen marinoimana, unohdan koko asian. Sitten saan sen, mitä Oikeasti Tahdoin.
Vitsi onkin tietenkin siinä, että siinä vaiheessa Tahdon jo Oikeasti jotakin ihan muuta: jos mitä universumilta ei puutu niin huumorintajua.
Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti