Yhteisö

Olen osallinen erilaisissa yhteisöissä: perheessä, suvussa, ystäväpiirissä, työyhteisössä, Ferillisessä, harrastuksellisissa muutamia mainitakseni. Koen olevani kohtuullisen onnellinen ja siunattu näistä yhteisöistä, sillä niissä kommunikaatio on avointa, vallankäyttö läpinäkyvää ja milloin ei ole, ratkaistaan asia perusteellisella riidalla ja ilma puhdistuu. Lisäksi olen armoitettu syystä, että voin pitää etäisyyttä niihin yheisöihin, mitkä minun mielestäni eivät toimi kunnolla ja joissa en koe tulevani kohdelluksi oikein. Aika ajoin esiintyy pieniä rajatilaloukkauksia ja näistä aiheutuvia kahakoita, mutta pääasiassa tilanne on ollut kohtuullinen viimeisen parin vuoden ajan.

Millainen on terve yhteistö?
Miten voisin omilla toimillani edistää yhtesön terveellisyyttä?

Jos kohta ei jatkuvasti jaksa riidelläkään niin, ei hyvä yhteisö synny siitä, että konfliktit lakaistaan maton alle ja toisinajattelijat ammutaan saunan takana hiljaisiksi. Entäs jos minua ei mölyämisestäni huolimatta kuunnella, vaan sanomani sivuutetaan toisarvoisena. Entäs jos mielipiteeni kyllä kuullaan, mutta siihen suhtadutaan vähätellen ja halveksuen? Kannattaako jäädä jankuttamaan ja yrittää manipuloiden ja painostaen tulla kuulluksi? Edistäisikös pikku klikki asiaani?

Yleensä kyllä vetäydyn seurasta, jonka en katso edistävän mielenterveyttäni, edustavan mitään hyvää. Näin en jää tuhlaamaan elämänenergiaani pönkittääkseni jonkun muun heikkouksia. Se ei sitten enää olekaan minun yhteisöni, enkä minä ole sitä rakentamassa, mutta olisiko maksanut vaivan vaikkapa roikkua pidempään ja osallistua muutamiin tylsiin kissanristiäisiin? Ehkä luovutin liian aikaisin pelkästään kiinnostavan juttuseuran puutteeseen hyytyneenä? Ja kuinka omalta osaltani olisin rakentanut yhteisöä, johon en enää kokenut kuuluvani, saati kokenut haluavani kuulua?

On yhteisöjä, joista ei irtisanouduta. Anne Tyler sanoo kirjassaan Päivällinen koti-ikävän ravintolassa, ettei perheestä erota. Perhettä kantaa aina mukanaan. Miten siis voisi vaikuttaa sukulaisyhteisöni tervehtymiseen? Ja entäs jos en halua kuulua koko sosieteettisoossiinsa? Entäs jos yhteisöni lempeyden ja myötätuntoisen hymistelyn sijaan kaipaakin syöpäkasvaimen leikkausta tai märkivän hampaan poistoa? Ja minunko se pitäisi tehdä? Miksei se kuuluisi jonkun muun hommiin?

Meille kullekin kuuluu kantaa vastuumme niistä asioista ja ilmiöistä, mitä me kohtamme ja tunnistamme. Meidän kuuluu elää elämäämme. Me voimme valita, vaikuttaa ja valistaa. Se on yhtälailla minun kuin sinunkin velvollisuutesi.

Siihen, miten nykyäkseen ajattelen itseäni yhteisöissä on Thorn Coylen opettamalla tavalla harjoittaa Feriä ollut suuri merkitys. Toisaalta olen lakannut vetämästä niitä kivirekiä, jotka eivät ole omiani, mutta toisaalta olen valmis parantamaan, eheyttämään itseni, jotta voisin paremmin palvella elollisten yhteisöjä olemalla oma itseni ja toteuttamalla omaa Todellista Tahtoani.

Mietin niitä suomalaisia noitia, maageja ja shamaaneja, jotka tunnen. Etsimällä Todellisen Tahtomme ja sitä sitten toteuttamalla voimme pitää yllä yhteisömme terveyttä. Sopii tietenkin ihmetellä, että minkä yhteisön ja aivan oikein: se onkin vielä haaveiluasteella. Toivon, että heittäydyt kanssani unelmoimaan vahvajuurisista, huumorintajuisista sisustyönsä tekijöistä, joiden seurassa silloin tällöin voisi keskustella perusteellisesti, heittäytyä rituaaliin tai matkata syvälle paranemiseen. Tälviisiin:


Rosajäsen