Käännä villatakkisi nurin ja varaudu vilahduksiin silmäkulmissa, kätke kiiltävät esineesi ja laita hevosenkenkä yöpöydälle.
29. toukokuuta 2007
Askartelua
Sää on kertakaikkiaan liian kaunis ja lisääntymään valmistuvan luonnon tuoksu liian imelä, että jaksaisi ihan vain ihastella elämän keveyttä (kuu skorpioni). Antakaahan mielenne askarrella näiden Varjopentaakkeleiden parissa ja löytäkäätten omanne. Siitä sitten voi ninjailla suomalaiskansallisessa eetoksessa kohti juhannusta. Maltilla sitten sen latautumisen kanssa, se kestää, mutta toimii.
Terveellisin terveisin
Ruusu Piikki
ps. Erehtyipä eräs valopää läheinen kysymään minulta, että miksi pitää valita joku eksoottinen, ulkomaalainen ja vieraskulttuurinen systeemi. Tämä koski itämaista tanssia ja ehdotin, että ajatteliko kysyjä minun todellakin kiinnostuvan suomalaisista kansantanhuista. Ei ajatellut. Tämä kysymys on esitetty myös Ferin ja kabbala kiinnostukseni suhteen ja eksoottisuutta vieroksuva unohti sujuvasti itse hurahtaneensa itämaisiin kamppailulajeihin, itämaiseen filosofiaan, estetiikkaan ja joogaan, joka sekin, kappas vaan tulee kaukomailta. Kun jäin silläerää hämmästykseltäni sanattomaksi ajattelin siis tarjota ninjaa. Silvuplee sano.
Tunnisteet:
helmi,
itsetutkiskelu,
pentakkeli,
rauta,
varjo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
elämänasennetta kaukomailta (linkki toimivana tällä kertaa)
Lähetä kommentti