Olen tiivistynyt itseeni, ruumiiseeni. Yritän muistaa tämän, kun hienostelen ja saivartelen ilmaa ohuemmissa ulottuvuuksissani. Ajatteluni, mielikuvitukseni on pelkkää pikaista suolojen liikettä hermosolujeni pinnalla sisään ja ulos, sisään ja ulos, eikä se hermosolukaan ole olemassa ja toimita tehtäväänsä, jollen ravitse sitä verenkiertoni välittämällä vedellä, muona-annoksella, sekä happimolekyyleillä. Hermostoni tarvitsee myös lepoa, sillä se väsyy harjoitettaessa. Jollen lepuuta hermostoani riittävällä unella, en opi, eivätkä harjoittelun herkistämät uudet kytkökset vahvistu. Ruumiini, hermostoni on sieluni tiivistynein osa ja kukapa voisi sanoa nukkuvaa rakastettuaan tai vauvaa epäpyhäksi. Ruumiissa myös näkyy se pyhyys, mikä meille lankeaa synnyinoikeutenamme. Aineenvaihdunta mukaanlukien.
Hellitän vähän, annan itseni irrottautua leikkiin, mielikuvituksen lentoon ja pilvilinnojen rakenteluun siinä Harry Potterin ja jäätelöannoksen välissä, ennen hervottoman järjetöntä seksiä. Omin käsin tai talkoin. Tämä vähemmän tiivis osa itseäni, leikkivä elukka, joka nolosti sulaa koristeelliseen kukerteluun ja viisveisaa hyvän maun harmoniasta, on Tarttuva, tahmatassuinen leikkivä sielun osa, luova ja nautinnonhaluinen sisäinen lapsi. Ja kun hän väsähtää hän menee nukkumaan.
Jossakin vaiheessa levotonta leikkielämää astuvat kuvioihin mukaan säännöt: rajataan aikaa ja paikkaa ja aletaan yhdessä tiedostamaan, että hei, nyt leikitään kotista ja mitä se sanois, kun ovikello sois, eikä tää tulis avaamaan, kun tää tekis töitä ja suunnittelis että tää kotileikki siirrettäis tuonne isommille kiville. Alan suunnitella, kaavailla tuumailla ja viisastella. Huomaan, että kun puhun suunnitelmistani tietyllä tavalla, tuo toinen vastaa niihin ottamalla osaa suunniteluun, jopa niin, että kohta puhua pulputamme miltei yhteen ääneen jotain, mitä en sen kummemmin minä, kuin hänkään, osannut aloittaessa aavistaa. Ajatuksesta kasvaa innostusta, joka kohtaa muotoa ja vastustusta ja muotoutuu uudestaan. Jos aate palaa hyvällä hapella se palaa sitä tässä taloyhtiön varastosta nyysimässämme yhteisgrillissäkin. Havainnollistan tässä Loistekehoni toimintaa käytännössä. Loistekehoani mainitaan myös puhuvaksi sielunosaksi, mutta minä en hirveästi pidä noituuden psyykkaroimisesta, joten sanoisin, että Loistekehoni osaa puhua, järkeillä, älyllistää, laskelmoida, valehdella, vaikuttaa ja vakuuttaa. Se on myös tärkeä aistinelimeni, joka muodostaan munuaisen muotoisen kotelon itseni ympärille. Noin halkaisijan koko vaihtelee puolesta metristä, metriin.
Eläimestä minut erottaa se, että tiedostan pyhyyteni läsnäolon itsessäni. Tämä takaa sen, että tiedostan sen myös ikkunalaudalla keikistelevässä oravassa, Siwan kassahenkilön sisukkaasti sietävässä aurassa, puoliksi tallatussa kastemadossa, tuulipukuun puetussa koirankusettajassa, jonka voi kuvitella sekä potevan kankkusta, että keskustelevan jumalansa kanssa. Pyhä Puluni sijaitsee päälaellani, ulottuu siitä ylöspäin ja vetää minua kohti tuntemattomia matkoja. Pyhä Pulu ja Tarttuva toimittavat asiat keskenään, luultavasti siksi, ettei Tarttuva osaa valehdella, eikä Pyhyydellä ole siihen tarvetta. Analyyttinen jauhajaosa on käsittääkseni olemassa vain, jotta meillä olisi jotain mukavaa puuhailtavaa elonpäiväimme, eli tiivistymisemme ajan, mutta muutenottaen ei ihmisen älystä ole ollut maailmalle liiemmin hyötyä tahi iloja (suhteellisuusteoriasta atomipommi ja mekaniikasta ilmastonmuutos).
Ainiin, analysoin juuri, ettei minua eläimestä erota yhtään mikään: enkä voi sanoa mitään oleellista esim. simpanssien, valaiden tai delfiinien uskonnollisista kokemuksista. Tasapainoilen tässä puhuvan ja ns. tosiasioilla venkoilevan leikkivän sieluni taustakohinassa.
Käännökset uteliaille: Sticky One – Tarttuva; Shining Body –Loistekeho; Sacred Dove – Pyhä Lintu (muut kanssaopiskelijat pitävät Puluani rienaavana)(mikä taas on oleellinen osa Puluni olemusta).
Rosae Riena Rugosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti