Sitten astun sen askelen ja kaikki muuttuu: värit loistavat, valaisevat takaisin kaiken sen mitä en näe, äänet kuuluvat kohteistaan, naksahtavat, solisevat ja hurisevat omalla merkityksellisellä rytmillään, kauhu pykii oksennusta ruokatorveeni, vitutus ja epämukavuus, halu palata vanhoihin tapoihin kamppailevat aran, mutta yhtä aikaa hillittömän elämänriemun kanssa. Sydän lyö. Hengitän raskaasti.
Olen muuttanut jotakin. Ensiaskel voi olla sivullisen silmissä pienen pieni ja johtaa silti pitkälle matkalle, hiipien tai varvastellen kuin varoen aiheuttamasta mellakaa lattialautojen alla. Tiedostaminen muuttaa kuitenkin mittakaavaa ja oikeasti tunnen ponnistuksen pinnistävän pakarastani, nivusteni venyvän, venyvän, yhä vielä venyvän. Käteni heiluvat, jotta säilyttäisin tasapainoni. Ilmavirta viuhuu korvissani, saa silmäni kyynelehtimään, kun voima, mikälie pakote tai oikku, halun väläys pakkautuu pakaraani ja saa minut ponnistamaan. (Ja tässä vaiheessa voi aiheellisesti miettiä, että kumpi oli ensin: minä vai kana, voima vai muoto, laskeutuiko Pyhä Pulu persuksiini vai nostinko ihan itse noin perseet olalleni? Binah vai Chokmah?)
Mutta, mutta minä olen Pohjoissuomalainen Perheenemäntä, käytännöllinen ihminen ja minä vain ykskantaan haluan, että pystyn hieman helpommin elämään elämääni... Tarkennetaan tuota: haluan vain ylipäätään pystyä elämään elämääni. Muutos siis tapahtuu ja jotain on täytynyt tapahtua, sillä se heijastelee ympärilläni minua rajoittavista pinnoista. Sileästä peilistä, rakkaasta ystävästäni se heijastuu kuvajaisena, keskustelussa se pingahtaa takaisin naurahduksena tai hiljaisuutena, lähikaupan hyllyjen välissä valitsen outoja väriyhdistelmiä lihakeittoon tai ehkä maustan riisi-kananmuna-aterian sitruunamelissalla ja rosepippurilla.
Pysyykö tämä muutos minussa? Mistä minä tietäisin, sillä elämä on muuntelevaista ja nyt paraillaan tarvitsen sitä sun tätä selvitäkseni. Huomenna on toisin, mutta minä tiedän ja se nyt on ihan saatanan sama, tuliko tämä todistetuksi vai ei. On pilvistä, mutta huomenna tapetiin osuu auringonsäde, jossa tuhannet minimaaliset pölykeijukaiset tanssivat kimallellen.
Rose Pippuri
3 kommenttia:
Hey, I got a question. Why did you choose this picture? Greets, Maxime Eiselin
I ask that, because the boy on the picture is me. I was surprised to see myself on a Finnish blog. Since it is me, i am wondering what the article is about.
Thanks,
Maxime Eiselin
Lähetä kommentti