Rituaali

Puhdistaudun. Karkotan kakkiaiset ja ilkikurikkaat mielikuvitusoliot, pelon, vihan ja ynseyteni. Sitten luon kehän. Ferillinen kehä luodaan hengittämällä ja se on oma lukunsa. Sinetöin tämän tilan, ettei huolella putsattuun paikkaan aikaan tupsahda yllättäviä vierailijoita. Mielikuvituksen harjoittaminen vaatii kurinalaisuutta. Siksi sinetöinti. ”Maasta, joka on sinun ruumiisi; Ilmasta, joka on sinun henkäyksesi; Tulesta, joka on sinun myötätuntosi lämpö ja vihasi polte; Sinun elävän Kohtusi Vesien kautta; niin Ylhäällä kuin Alhalla.”

Kehä on kutsuttu.

Olen maailmojen välissä ja kaikki, mikä on maailmojen välissä voi muuttaa maailmoja. Korostaisin tätä.

Kutsun Vartijat. Tila tuntuu pieneltä niiden valtavaan kokoon verrattuna.

Kutsun Matroonaa rummuttaen ja laulaen. Kutsun hänet itseeni ja kasvan kilometrien korkuiseksi, ääneni muuttuu. Kasvatukseni on vielä kesken, mutta pystyn jo hetkisen sietämään tätä salamointia, tätä Tähtienergiaa tanssien, laulaen, villiintyen.

Mitä muutosta tahdon, mitä mansikoita hillota? Ei, minä en tyydy korvikkeisiin! Minä haluan maljallisen mesimarjoja kermavaahdolla.

”Malta” kuulen Matroonan sanovan minulle ja minä lisään hänen äänellään: ”maistele rauhassa tätä elämää.” Tähän ylelliseen saliin, tämän olemisen muodon keveyteen, Hänen hovinsa loistoon, luulisi voivan ja haluavan paeta, mutta minäpä en tyydy korvikkeisiin.

Minä haluan paratiisin nyt, silmät auki auringonvalossa, Mozartin soittaessa ja pääskysten kirkaistessa.


Rosa