Syksyn tullen

Viimeisen sadonkorjuujuhlan lähestyssä mietin satoa ja sen merkitystä. Tuntuu ihmelliseltä, kuinka kauaksi olemme ajautuneet maanviljelyskulttuurista. Emme ole enää sidoksissa maahan ja kotipaikkaan, kuten olimme joskus aiemmin. Oivalsin tämän oikeastaan jo viime kesänä, viettäessäni melko pitkän ajanjakson Keski-Suomessa kesämökillämme, matkalukemisenani Orion Foxwoodin kirja, Faery teachings. Asuessani kerrostalossa koko talven en voi kokea samaa yhteyttä ympäristööni kuin lapsuudesta asti tutulla kesämökillä. Tulisijassamme palaa lähimetsistä kaadetut puut, ruoka valmistetaan torilta ostetuista maakunnassa kasvatetuista vihanneksista, vaatteet pestään läheisessä rannassa ja vesi nostetaan lähteestä vastarannalta. Aamuisin ja iltaisin peseydyn järvessä. Olen edes hetken vuodessa saumattomassa yhteydessä ympäristööni.

Kaipaan mökille, jotta voisin kokea luissani lähestyvän talven. Jotta huomaisin, että minulla on koko ajan lyhyempi aika lukea ja puuhata. Jotta olisin niin pimeässä, että en erota omaa kättäni ennen kuin se koskee kasvojani ja jotta tähdet kimaltaisivat huikaisevan kirkkaina. Ihminen on luotu elämään neljän elementin keskellä. Elimme luonnon ehdoilla ja luonto palkitsi sadolla. Luonto oli ympärillämme, sisällämme ja ihollamme. Ehkä Haltijatkin näyttäytyivät siksi ihmisille herkemmin, energia oli jo valmiiksi samalla taajuudella, koska ihminen eli samassa ympäristössä Haltijoiden kanssa.

Minun suonissani virtaa veri, joka kytkee minut tähän maahan. Vieläkin saan ruuan luonnosta ja osatessani kotimaisia vihanneksia tiedän, että niissä on palanen tätä pohjoista luontoa. Olen uinut kesät järvissämme ja katsoessani illalla tähtiä näen niiden loistavan pohjoisella taivaalla, vaikkakin kaupungin valojen himmentäminä. Vilaukselta saatan nähdä kesäisin metsässä vihreän-ruskean tai sinisen hahmon ja iltaisin vien kesällä metsään kivelle pähkinöitä, lahjaksi näkymättömälle väelle. Hetken vuodessa ne ovat kiinteämpi osa todellisuuttani. Talven tullen eristyn neljän betoniseinän sisälle, korkealle maan yläpuollelle. Yhteys on heikompi, silti olemassa. Kotialttarille uhraan hunajaa ja pähkinöitä mielessäni tuttu luonto ja tutut Haltijat.

~Mari~

Minne tuuli kuljettaa?

”Missä on Ohto synnytetty, mesikämmen käännytetty?
Luona kuun, tykönä päivän, Otavaisen olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettuna
Kultaisessa kätkyessä, vitjoilla hopeisilla”

Suomalaisten vanhassa pakanallisessa perinteessä Ilman elementtiin liitetyllä tiedolla ja sanoilla on ollut tavattoman suuri merkitys. Olemme olleet laulajia ja uskoneet sanojen voimaan. Se, mistä kaikki on saanut alkunsa on liitetty ’tietoon synnyistä’ ja tiedon kautta tuon ilmiön ’hallitsemiseen’. Opimme ymmärtämään jotain olennaista jostain ilmiöstä, kun tiedämme mistä se on saanut alkunsa. Pystymme enää hatarasti tajuamaan, mitä Karhun syntysanojen takana on piillyt, kuinka suuri merkitys Otson Jumalallisella alkuperällä on esi-isillemme ollut. Olemme kadottaneet todellisen tiedon Karhusta, sen synnyn ymmärtämisen.

Syntyjen tunteminen on yhä edelleen portti jonkin asian oivaltamiseen, halutuunottoon ja ymmärtämiseen. Ilma on kaiken alku: siemen joka istutetaan maahan, Aamurusko joka nousee yön pimeyden jälkeen taivaanrantaan, orastava ymmärrys itsestämme.. Ellemme tiedä keitä olemme, mistä olemme tulleet ja miksi olemme muovautuneet sellaisiksi kuin olemme, emme tunne syntyämme emmekä todella hallitse elämäämme! Tieto on nykyään sekä yli- että aliarvostettua. Elämme ”tietoyhteiskunnassa”, mutta juuri tiedon ylitarjonnan takia harvemmin omaksumme mitään asiaa syvällisesti. Emme tunne omaa historiaamme, omia haavojamme, esi-isiämme tai oman maamme ja kuttuurimme vaikutusta itseemme.

Ymmärrämmekö sanojenkaan voimaa? Näemme viikottain ympärillämme tuhansia lyhyitä lauseita ”Just do it” tai ”Surmaaja joutui sairaalaan” , mutta rekisteröimme tuskin lainkaan niiden mukana tulevaa informaatiota. Onko näillä tiedon pätkillä silti vaikutusta siihen, mitä ajattelemme? Entä jos jokainen pieni informaatiopätkä vaikuttaa meihin? Muovaa meitä hitusen? Entä jos jommankumman vanhempamme lausuma ”Et ole kovin älykäs” on ollut yksi syntysanojamme, maaginen lause, joka on kääntänyt koko elämämme suunnan? Entä jos Nike on muovannut yhteiskunnasta sellaisen kuin se nyt on? Onko meidän Todellinen Tahtomme ilmaistu meille mainonnan kielellä: ”Just do it?” ja onko se sama asia kuin ”Tee mitä tahdot on oleva koko Laki”? Väittäisin, että olemme pahasti metsässä sen suhteen mitä tahdomme tehdä.

Koska sanat ovat näennäisen abstrakteja ja tiedon maailma harhaanjohtavan looginen, elämme jatkuvasti siinä illuusiossa, että ymmärrämme, mitä tietäminen on ja hahmotamme maailman rationaalisesti. Luulemme, että ajatuksilla ei ole voimaa, nehän ovat tietoisia! Kuinka paljon harkitsemme sitä, mitä puhumme muille? Punnitsemmeko jokaisen sanan, jonka suustamme päästämme vai lörpöttelemmekö ajattelematta, antaen sanojen kuljettaa meitä mukaanaan kuin lehtiä syksyisessä tuulessa. Onko lehdellä voimaa tuuleen ja siihen mihin se kulkeutuu. Suomalaiset ovat joskus olleet säänoitia, hallineet elementtejä luonnossa? Voimmeko vielä opetella ymmärtämään Ilmaa ja tuulta? Emme voi hallita Elementtejä, mutta voimme toimia niiden kanssa harmoniassa. Voimme olla tietoisia siitä, minne tuuli meitä vie.

~Mari~

Paluu pakanuuden juurille

Onko nyt käymässä niin, että luonnonuskovaisuus erkaantumassa luonnosta? Jostain syystä silmääni on pistänyt Internetissä useamman kuin kerran, erilaisissa yhteyksissä, väitteet siitä, ettei luonnonuskovainen ole välttämättä kiinnostunut politiikasta, ekologisuudesta tai ihmisoikeuksista. Väite tuntuu yhtä absurdilta kuin huomautus, ettei kristitty ole välttämättä kiinnostunut Kristuksesta, kirkosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Pakanathan kunnioittavat luontoa pyhänä ja panostamme elämäämme tässä ja nyt! Ketkä luonnon tilasta olisivat huolissaan elleivät luonnon uskovaiset? Ketkä olisivat kiinnostuneita vaikuttamaan maailmaan tässä ja nyt, elleivät pakanat, jotka keskittyvät nimen omaan täällä maanpäällä olevaan aikaan, vaikkakin maailma ei vastaakaan paratiisia sotineen ja ongelmineen.

Miten ja miksi tällaiset ajatukset löytävät tiensä suomalaisessa pakanayhteisöön? Onko kyseessä yksittäisten kovaäänisten tahojen esiin tuoma ajatus, jolla ei ole laajempaa kannatusta? Ehkä nuo muutamat kommentit vain jäävät kaihertamaan mieleeni kuin kivi kengässä. Toivon, että asia olisi näin, sillä muutoin on syytä epäillä, että suomalaisessa pakanakentässä on tapahtumassa jonkinlainen erkaantuminen sen ytimestä? Ehkä pakanuudesta on tällä hetkellä tulossa synkkään ja katu-uskottavaan imagoon sopiva pikannti lisä, jolloin whaittareita ja Fluffyjä ovat ne, jotka uskaltavat puhua ääneen siitä, mistä luonnon uskonnoissa pitäisi olla kyse. Hakeutuvatko marginaalissa olevat ihmiset marginaaleihin vain ollakseen marginaalissa vai onko vielä olemassa aatteellisia pakanoita? Onhan?

Milloin itsekkyydestä ja piittaamattomuudesta itseasiassa tuli osa pakanuutta? Eikö maagisen työskentelyn ytimessä ole harmonia. Jos ei harmonia maailman ja ihmisen välillä, niin vähintäänkin harmonia itsen eri osien välillä. Harmonia on sitä, että vältetään ääripäitä, eikä jaotella asioita puusilmäisesti pikimustaksi ja häikäisevän valkoiseksi. Harmoniaa on se, että koitetaan löytää kultainen keskitie. Harmonia ei ole sitä, että kohauttaa olkiaan yhteiskunnallisen vastuun edessä ja viis veisaa siitä mitä ympärillämme tapahtuu.

Olemme saattaneet omilla äärimmäisyyksiin menneillä teoillamme maapallon ekokatastrofin partaalle ja nyt olisi korkea aika ruveta huomaamaan, miten Länsimaalaisten herruusajatteluun nojaava riisto saattaa kaiken meille arvokkaan tuhoon. Ketkä suojelevat luontoa ja eläimiä elleivät edes luonnonuskovaiset välitä? Miksi emme luopuisi herruusajattelusta, koska meitä siihen ei sido ainkaan uskonto?!

Taidan virkata ekologisesta luomupuuvillalangasta itselleni pupunkorvat ja nousta kapinaan. Varokaa Eko-fluffyt tulevat!

~Mari~