Rituaali

Puhdistaudun. Karkotan kakkiaiset ja ilkikurikkaat mielikuvitusoliot, pelon, vihan ja ynseyteni. Sitten luon kehän. Ferillinen kehä luodaan hengittämällä ja se on oma lukunsa. Sinetöin tämän tilan, ettei huolella putsattuun paikkaan aikaan tupsahda yllättäviä vierailijoita. Mielikuvituksen harjoittaminen vaatii kurinalaisuutta. Siksi sinetöinti. ”Maasta, joka on sinun ruumiisi; Ilmasta, joka on sinun henkäyksesi; Tulesta, joka on sinun myötätuntosi lämpö ja vihasi polte; Sinun elävän Kohtusi Vesien kautta; niin Ylhäällä kuin Alhalla.”

Kehä on kutsuttu.

Olen maailmojen välissä ja kaikki, mikä on maailmojen välissä voi muuttaa maailmoja. Korostaisin tätä.

Kutsun Vartijat. Tila tuntuu pieneltä niiden valtavaan kokoon verrattuna.

Kutsun Matroonaa rummuttaen ja laulaen. Kutsun hänet itseeni ja kasvan kilometrien korkuiseksi, ääneni muuttuu. Kasvatukseni on vielä kesken, mutta pystyn jo hetkisen sietämään tätä salamointia, tätä Tähtienergiaa tanssien, laulaen, villiintyen.

Mitä muutosta tahdon, mitä mansikoita hillota? Ei, minä en tyydy korvikkeisiin! Minä haluan maljallisen mesimarjoja kermavaahdolla.

”Malta” kuulen Matroonan sanovan minulle ja minä lisään hänen äänellään: ”maistele rauhassa tätä elämää.” Tähän ylelliseen saliin, tämän olemisen muodon keveyteen, Hänen hovinsa loistoon, luulisi voivan ja haluavan paeta, mutta minäpä en tyydy korvikkeisiin.

Minä haluan paratiisin nyt, silmät auki auringonvalossa, Mozartin soittaessa ja pääskysten kirkaistessa.


Rosa

Askartelua

Sää on kertakaikkiaan liian kaunis ja lisääntymään valmistuvan luonnon tuoksu liian imelä, että jaksaisi ihan vain ihastella elämän keveyttä (kuu skorpioni). Antakaahan mielenne askarrella näiden Varjopentaakkeleiden parissa ja löytäkäätten omanne. Siitä sitten voi ninjailla suomalaiskansallisessa eetoksessa kohti juhannusta. Maltilla sitten sen latautumisen kanssa, se kestää, mutta toimii.


Terveellisin terveisin
Ruusu Piikki

ps. Erehtyipä eräs valopää läheinen kysymään minulta, että miksi pitää valita joku eksoottinen, ulkomaalainen ja vieraskulttuurinen systeemi. Tämä koski itämaista tanssia ja ehdotin, että ajatteliko kysyjä minun todellakin kiinnostuvan suomalaisista kansantanhuista. Ei ajatellut. Tämä kysymys on esitetty myös Ferin ja kabbala kiinnostukseni suhteen ja eksoottisuutta vieroksuva unohti sujuvasti itse hurahtaneensa itämaisiin kamppailulajeihin, itämaiseen filosofiaan, estetiikkaan ja joogaan, joka sekin, kappas vaan tulee kaukomailta. Kun jäin silläerää hämmästykseltäni sanattomaksi ajattelin siis tarjota ninjaa. Silvuplee sano.

Tosi magiaa

Yleiseen länsimaiseen käsitykseen terveestä ihmisestä kuuluu, ettei hän usko magian olevan totta. Termi todellisuus taas yleensä jätetään näppärästi määrittelemättä tai sellaisiksi lasketaan jollakin tavalla kouriintuntuvat kohteet, joihin esim. voi kolauttaa päänsä tai joille voi istua. Näin länsimainen yleinen arkiajattelu (what ever) ei sisällytäkään yllättäen todellisuuden prinsiippiin semmoisiakaan arvostamiaan ilmiöitä kuten älykkyys, suunnitelma tai oivaltaminen. Nuo kaikkihan todellistuvat, kun ihminen käyttää mielikuvitustaan, mutta mielikuvitus sinällään määritellään epätodeksi, saduksi. No, jokainen kohdallaan kuitenkin kokee nähneensä unta tai oppineensa tai miltä päänsärky tuntuu. Missä menee toden ja sadun raja?

Ei missään.

Magia kuuluu näihin yleisesti uskottuihin epätodellisuuksiin, vaikkakin täysin väärin perustein. Ensinnäkin monikaan arkiajattelija, mikä heille anteeksi annettakoon, ei ole koskaan vaivautunut ottamaan selvää, mitä magia on. Niinpä he eivät tunne sitä yleisintä: jonka mukaan magia on ihmisen kyky muuttaa tietoisuutensa tilaa tahtomallaan tavalla. Tässä vaiheessa on pihalla moni pakanamaan kartallekin paikannettu henkilö, mikä heidän kohdallaan ei olekaan enää anteeksiannettavaa ja mikä johtuu vain siitä, etteivät he harjoita ruumistaan, mieltään, mielikuvitustaan ja eli maagisia kykyjään. Totta kyllä on, että kullakin on enemmän tai vähemmän lahjakkuutta mielikuvitteluun, mutta sekin on taito, joka karttuu ja monipuolistuu harjoitettaessa.

Johtuu ilmeisesti siitä, että tämä meidän yhteinen perisyntimme: länsimainen ajattelu (what ever) vammauttaa meidät magiaan tutustuneet alitajuisesti suhtautumaan siihen kuten harmittomaan satuun. Niinpä sitten esiintyy näitä itseriittoisia, mutta uteliaita henkilöitä, jotka lähtevät soitellen sotaan: kokeilevat kaikenlaista ja antavat piut paut henkistä terveellisyyttä tai mielen vakautta vaaliville varotoimille. Miksi? Luultavasti laiskuuttaan tai siksi, etteivät he usko, että magia toimii. Olen kuullut väitteitä, ettei kehää tarvitse luoda, väitteitä, ettei sisustyötä tarvitse tehdä, väitteitä, ettei tarvitse harjoitella säännöllisesti, välinpitämätöntä suhtautumista puhdistautumisiin tai maadoittumisiin, jumalenergian posessoimisesta puhumattakaan. Suomessa ei juurikaan ole tarjolla alan perinnetietoa, ei opettajia opettamaan ja vaatimaan kurinalaista harjoittelua, mutta mikä vaarallisinta: puuttuu nöyrä asenne omaa mielikuvitusta ja sen voimaa kohtaan.

Magia on paras ja halvin keino parantaa itsensä (mistä ikinä -), suosittelen sitä lämpimästi. Sen sijaan en suosittele penikkamaista egostelua ja kummallisilla kokeiluilla patsastelua. Pysyäkseen terveenä soisi noudatettavan niitä annettuja ohjeita: sinä et tiedä kaikkea. Sinä et tiedä oikeastaan paljoakaan, etkä todellakaan enemmän kuin sen kirjan kirjoittanut klassikko.

Enkä tiedä minäkään, mutta opiskelen.


KokkoRosa

Orjailua

Sen sijaan, että olisin lenkillä, syön salaa loput jäätelöt ja lueskelen Epictetuksen Ojennusnuoraa:
”XIV 2.
Jokaisen valtias on se, jolla on valta, joko hankkia niitä, mitä hän tahtoo tai poistaa luotansa, mitä ei tahdo. Joka siis tahtoo olla vapaa, älköön tahtoko, älköönkä välttäkö mitään, mikä on muiden vallassa. Ellei niin tee, joutuu ehdottomasti orjaksi.”

Vapaus on siis tahdon asia. Epictetuksen mukaan valitsen tahtomiseni ja tahdon valita oikein. Oukkei, makustelen tätä samalla, kun mietin pidänkö salmiakkirouheesta vaniljajäätelössä. Olen sekoittanut sen puolisulaneeksi mössöksi ja annan makuhermoistani singota tietoja aivoilleni. Tahdonko lisää tätä mustavalkoista suolaisenmakeaa?

Epictetus tässä haastaa minut myös miettimään, niitä asioita, joiden suhteen eittämättä olen orja, tai ainakin orjallinen. Olenko aiheuttanut oman orjuuteni ihan itse, valitsemalla väärin? Minun vallassani oli mennä pakastimelle ja annostella sille noin lautasellinen laktoositonta. Minun vallasani oli myöskin olla menemättä lenkille ja jäädä nautiskelemaan hetken hiljaisuudesta. Toisaalta eräät henkilöt tietävät odottaa, että heitä odottaisi ansaittu annos maitoista mannaa. Ansaittu, sillä he ovat toimittamassa ja arvioivat saavansa palkkion. Jota minä nyt tässä vedän napaani. Orjuuttako persouteni minua vai olenko vain vapaa nauttimaan aisti-iloja?

Orjuutanko itseni sillä, että välttelen äänekkäitä suuttumuksen ilmaisuja vai valitsenko vapauden ottaa ne vastaan vaieten ja esittäen katuvaa? Koska minua myös kyllästyttää olla mielitekojeni vietävänä, lupaanpa tässä samalla, näin julkisesti, olla viikon karkkilakossa ja

kipaisen lähikauppaan ostamaan pesueelle herkkuja.


Rosa Rugosa
ps. Epictetus oli orja.

Ferin jumaluudet

"Goddes Giving Birht" Norman E. Masters
Alussa ei ollut mitään ja kaikki tiivistyi yhteen potentiaaliseen pisteeseen. Musta aukko oli täynnään tyhjyyttä, eikä aikakaan edennyt, vaan lepäsi sykkyrällä kietoutuneena pituuteensa kuten kantasolun kromosomit toisiinsa. Sitten se itsestään hedelmöittyi, simsalabim! ja alkoi laajeta! Tätä edeltää Tähtijumalattaren hekumallinen rakastelu peilikuvastaan luomansa jumaluuden kanssa. Kas, kun avaruuden musta pinta kaareutui, heijastellen Quakoralinan kauneutta, eikä hän enää halunnut olla yksin.

Tähtijumalattarella on monta nimeä, mutta ensi- ja viimekädessä hän on se kosminen kohtu, johon kaikki palaa ja josta kaikki ilmenee.

Syntyi aika, purskahdus nopeaa valoa, hillitön kuin ukkosmyrskyssä säikäyttävä salama. Kiitäessään avaruuden äärettömässä ajassa tämän valonnopeuden kiihtyvyys aiheutti pienen paineen, vastuksen sen edetessä ja tämän paineen tiivistämää energiaa on kaikki, mikä on. Ei ilman valoa, ei ilman kiihtyvyyttä, ei ilman paikkaa. Sillä joka ikinen molekyyli koostuu hiukkasista, jotka ovat vain hillittömän nopeasti etenevää valon tanssia. Tähtijumalataren synnyttämä valo tilassa jatkaa matkaansa. Babalon pursuaa sylistään, syöttää itseään kuin imettävä äiti.

Dian-y-Glas ja Nimue kuhertelevat tämän alkukantaisen rakastumisen kannattelemina, keksien seksileikit yhä uudelleen ja uudelleen. He ovat nuoria, iloluontoisia ja arvaamattomia keijukaisia. Heidän naurunsa tarttuu ja mutta niin tarttuu heidän surunsa armottomuuskin. He kylvävät sydämeesi siemenen, josta versoo viattomuuden Mustan Sydän.

On hiostavan kuuma. Katselen ihokarvat pörhölläni mereltä nousevaa myrskyä. Taivas on mustelman sinen ja meri miltei musta. Yhä yltyvä aallokko pirstoutuu valkoisena harjaksena valtavaa, tornimaista rantakalliota vasten, jota kultaa rannikolta paistava auringonvalo. Salamat välähtelevät ja lokit kirkuvat. Siinä silmieni edessä Mari ja Twr keskustelevat kiivaasti ja minä toivon, että ehdin sisälle suojaan, ennen sateen alkua. Kädelleni lennähtää leppäkerttu ja olen kompastua eteisen lattialla hirvensarviin. Hostelin seinä saa kohta uuden kitsikkään koristuksen.

Voimalaitoksen kanavan vesimassa valuu mustana ja vahvana. Sen virta pitää hengissä tämän kaupungin. Pakkaspäivinä Anna höyryää koristamaan kanavanvarren koivujen paljaita käsivarsia, sillä se virtaa aina sulana. Arddu kurottaa kuolonkankeutensa ikkunan kuurankukkiin. He ovat ikivanhoja, pelkkää ilmaa tai poltetta. Jäätävä virta suonissa tai paljaana kalahtava askel.


Rosa

Oikein ja väärin

Feri moraalia: älä, helli, äläkä rankaise heikkoutta.

Ja ihan vaan tiedoksi harras toiveeni kaikille teille, rakkaat kanssaeläjäni, jotka vedätte herneet nenäänne siitä, että vetäydyn kantamasta vastuuta ratkaisuistanne: tehkää se sisustyönne! Se vaan mutkistuu, kun se pitkittyy. Edelleen säästätte täti-ihmistä vitutukselta, kun ette sylje sokeita pisteitänne täti-ihmisen silmille. Siis pliis: psyykkarille tai meditoimaan, joogaamaan tai lenkille, aivan sama, kunhan vain teette sen!

Muitutukseksi siinä tapauksessa, että tulee meikäläiseltä lunta tupaan: joka toiselle kuoppaa kaivaa, kerjää verta nenästään. Eli tässä yritän runollisesti keventää sen asian ankaruutta, etten harrasta toisenposken politiikkaa. On oikeasti ihan helppo valinta olla ystävällinen, asiallinen ja rakastaa itseään. Se resonoi.

Ja päinvastoin.


Raivoisa Ruusu

Rauta ja Helmi pentaakkelit

Ferin keskeiset menetelmät Rauta- ja helmipentaakkelit ovat sekä meditatiivisia työkaluja, että konkreettisia tapoja kierrättää energiaa. Pentaakkeleiden pisteitä voi karkeasti verrata kabbalan vastaaviin, vaikkakaan ruumiinkohdat ja kiertojärjestys eivät täysin toisiaan vastaakaan. Myös nimityksissä on vähän venyttelemisen varaa. Molemmissa menetelmissä on oleellista kuitenkin se, kuinka vastakkaisia energioita pyritään tasapainottamaan, sekä käsitteiden merkityssisältöjä jälleen järjestelemään. Kuten yleensä shamanistisissa järjestelmissä, ei Ferissäkään ole mitään hienovaraista ja mukavaa: ken polulle erehtyy antautuu myllyyn, joka jauhaa lihaa säästämättä, mutta laadusta tinkimättä oppilaan läpi omien pelkojensa, kauhujensa ja julmuuksiensa. Feripentaakkelit ovat Pandoran lipasto, jonka pohjalla on sokeripalana Toivo (josta enemmän joskus toiste)(toivottavasti).

Rautapenta kytkee ihmisen ruumiin ja maayhteyden älyn ja tunteen tasapainoiluun. Elämän edellytykset syntyvät maapallon sisuksissa, kun sula rautapitoinen magma jähmettyy kiinteäksi maanpohjaksi. Samalla tavalla me olemme ja tapahdumme ruumiissamme: haistamme, maistamme, näemme, kuulemme tunnemme jne. Punnerramme nupusta kukkaan, hedelmöittyväksi hedelmäksi ja nuupahtavaksi hedelmälihaksi. Perimmältään elämä on seksiä ja DNA pyrkii rekombinoitumaan. Seksi paljastaa kyvyttömyyden ja ahneuden, auraa voimallaan läpi niiden vastustuksen. Seksi virtaa meissä esiin ja loistaa Ylpeydessä viattomuutta ja elämäniloa. Se valaisee häpeän ja ylenkatseen, poraa suoraan kipupisteeseen, mistä ne sikiävät. Loistanko seksiä ja elämää, vai häpeänkö pyhyyttä itsessäni, ylenkatselenko elämää ylläpitäviä voimia? Ylpeästi loistava Seksi virtaa pisteeseen Itse- kokemaan ja koettelemaan niitä rajoja, joista tiedän, että Minä Tulen Olemaan Kuka Minä Tulen Olemaan. Ruisleipänä pisteessä Itse testaamme sitä, mitä on olla elävä Jumala, jonka läpitunkeva ja kaikkialle leviävä Seksienergia sulattaa itsekkyyden ja torjunnan kuin rullaluistelu selluliitin ja jumalinen vastuu painaa. Identifikaatiovaiheiden jälkeen Seksi virtaa Voimaan ja Valtaan, missä se kohtaa voimattomuuden ja pakottamisen, sekä kehii esiin näidenkin takaa perimmäisimmästä perimmäisimmän voiman, mikä meidät saa liikkeelle, henkäisemään, koskettamaan. Voima pulppuaa Intohimoon, jossa me sitoudumme niihin asioihin, joiden tahtiin sydämemme sykkii, joita rakastamme ja joiden puolesta aiomme voittaa. Intohimo haastaa pakkomielteemme ja apaattisuutemme karsimaan turhan ja tavoittelemaan sitä, mikä on kaikkein tärkeintä.

Noin puolisen vuotta Rautapentaa päivittäin veivattuaan voi olla valmis virittymään vähän edemmäs, kurkottamaan vähän ylemmäs Helmipentaakkeliin. Rakkaus räjäyttää tajunnan täyteen tyhjää tilaa ajan ulkopuolelle ja suhtautuu seksiin niin kovin luontevasti ja yksinkertaisesti: millään muulla nyt niin suurta väliä, edes sillä puutarhanhoidolla. Rakkaus virtaa Lakiin, luonnollisiin, kulttuurillisiin ja henkilökohtaisiin ja muuttuu armoksi, kyvyksi laskea irti, hyväksyä elämä ilman tulkintoja. Laki ja Ylpeys kohtaavat meissä, kun tiedämme toteuttavamme omista unelmistamme kaavailtuja suunnitelmia.

Edelleen tämä armollinen rakkaus virtaa Tietämiseen. Itsen tuntemisesta kasvaa tietämistä, tietämisestä kasvaa tahtomista, tahtomisesta sikiää tohtimista ja loppu onkin maailmanhistoriaa. Tiedän, minkä arvoinen olen, sillä Rakkauden täyttäessä elämäni lainalisuuksia, kunnioittaa Pyhyys myös minun elämääni, tärkeänä osana universumia. Tiedän, mitä tahdon ja Rakkaus virtaa edelleen kohti Vapautta valita se, mikä on kaikkein tärkeintä. Joka aamu, joka henkäys voin valita vapauden, eikä se onnistu ilman Lakia, joka rajoittaa, turvaa ja suhteellistaa minua maailmaan. Vain olemalla sitoutunut voin olla vapaa valitsemaan.

Rakkaus virtaa vapaasti kohti Viisautta, samalla keräten elämänkokemuksia, kypsyen ja kypsyttäen. Intohimomme ja Viisautemme soivat yksiin kuin toisiinsa kietoutuvat mies ja nainen, Netzach ja Chokmah toimitellessamme asioitamme rakkaudellisesti, sieluineen karvoineen. Ja Siperia opettaa, tiikeriäkin valitsemaan viisaasti, tietoisesti ja tuntemaan armoa maailmaa ja sen olentoja kohtaan, tuuppaamaan muutokseen, kohti Rakkautta, Neptunuksen vaahtoisesta sylistä kohoavaa Afroditea, Ainoa.

Kuvat Compost -covenin kotisivulta.


Linjaamisiin:
Rosa

Sieluisuutta sullekin

Allaoleva kuva on Thorn T. Coylen kirjasta Evolutionary Witchcraft.

Olen tiivistynyt itseeni, ruumiiseeni. Yritän muistaa tämän, kun hienostelen ja saivartelen ilmaa ohuemmissa ulottuvuuksissani. Ajatteluni, mielikuvitukseni on pelkkää pikaista suolojen liikettä hermosolujeni pinnalla sisään ja ulos, sisään ja ulos, eikä se hermosolukaan ole olemassa ja toimita tehtäväänsä, jollen ravitse sitä verenkiertoni välittämällä vedellä, muona-annoksella, sekä happimolekyyleillä. Hermostoni tarvitsee myös lepoa, sillä se väsyy harjoitettaessa. Jollen lepuuta hermostoani riittävällä unella, en opi, eivätkä harjoittelun herkistämät uudet kytkökset vahvistu. Ruumiini, hermostoni on sieluni tiivistynein osa ja kukapa voisi sanoa nukkuvaa rakastettuaan tai vauvaa epäpyhäksi. Ruumiissa myös näkyy se pyhyys, mikä meille lankeaa synnyinoikeutenamme. Aineenvaihdunta mukaanlukien.

Hellitän vähän, annan itseni irrottautua leikkiin, mielikuvituksen lentoon ja pilvilinnojen rakenteluun siinä Harry Potterin ja jäätelöannoksen välissä, ennen hervottoman järjetöntä seksiä. Omin käsin tai talkoin. Tämä vähemmän tiivis osa itseäni, leikkivä elukka, joka nolosti sulaa koristeelliseen kukerteluun ja viisveisaa hyvän maun harmoniasta, on Tarttuva, tahmatassuinen leikkivä sielun osa, luova ja nautinnonhaluinen sisäinen lapsi. Ja kun hän väsähtää hän menee nukkumaan.

Jossakin vaiheessa levotonta leikkielämää astuvat kuvioihin mukaan säännöt: rajataan aikaa ja paikkaa ja aletaan yhdessä tiedostamaan, että hei, nyt leikitään kotista ja mitä se sanois, kun ovikello sois, eikä tää tulis avaamaan, kun tää tekis töitä ja suunnittelis että tää kotileikki siirrettäis tuonne isommille kiville. Alan suunnitella, kaavailla tuumailla ja viisastella. Huomaan, että kun puhun suunnitelmistani tietyllä tavalla, tuo toinen vastaa niihin ottamalla osaa suunniteluun, jopa niin, että kohta puhua pulputamme miltei yhteen ääneen jotain, mitä en sen kummemmin minä, kuin hänkään, osannut aloittaessa aavistaa. Ajatuksesta kasvaa innostusta, joka kohtaa muotoa ja vastustusta ja muotoutuu uudestaan. Jos aate palaa hyvällä hapella se palaa sitä tässä taloyhtiön varastosta nyysimässämme yhteisgrillissäkin. Havainnollistan tässä Loistekehoni toimintaa käytännössä. Loistekehoani mainitaan myös puhuvaksi sielunosaksi, mutta minä en hirveästi pidä noituuden psyykkaroimisesta, joten sanoisin, että Loistekehoni osaa puhua, järkeillä, älyllistää, laskelmoida, valehdella, vaikuttaa ja vakuuttaa. Se on myös tärkeä aistinelimeni, joka muodostaan munuaisen muotoisen kotelon itseni ympärille. Noin halkaisijan koko vaihtelee puolesta metristä, metriin.

Eläimestä minut erottaa se, että tiedostan pyhyyteni läsnäolon itsessäni. Tämä takaa sen, että tiedostan sen myös ikkunalaudalla keikistelevässä oravassa, Siwan kassahenkilön sisukkaasti sietävässä aurassa, puoliksi tallatussa kastemadossa, tuulipukuun puetussa koirankusettajassa, jonka voi kuvitella sekä potevan kankkusta, että keskustelevan jumalansa kanssa. Pyhä Puluni sijaitsee päälaellani, ulottuu siitä ylöspäin ja vetää minua kohti tuntemattomia matkoja. Pyhä Pulu ja Tarttuva toimittavat asiat keskenään, luultavasti siksi, ettei Tarttuva osaa valehdella, eikä Pyhyydellä ole siihen tarvetta. Analyyttinen jauhajaosa on käsittääkseni olemassa vain, jotta meillä olisi jotain mukavaa puuhailtavaa elonpäiväimme, eli tiivistymisemme ajan, mutta muutenottaen ei ihmisen älystä ole ollut maailmalle liiemmin hyötyä tahi iloja (suhteellisuusteoriasta atomipommi ja mekaniikasta ilmastonmuutos).

Ainiin, analysoin juuri, ettei minua eläimestä erota yhtään mikään: enkä voi sanoa mitään oleellista esim. simpanssien, valaiden tai delfiinien uskonnollisista kokemuksista. Tasapainoilen tässä puhuvan ja ns. tosiasioilla venkoilevan leikkivän sieluni taustakohinassa.


Käännökset uteliaille: Sticky One – Tarttuva; Shining Body –Loistekeho; Sacred Dove – Pyhä Lintu (muut kanssaopiskelijat pitävät Puluani rienaavana)(mikä taas on oleellinen osa Puluni olemusta).


Rosae Riena Rugosa

Muutoksen tuulia

En vielä ole selvittänyt miksi meissä ihmisissä on niin voimakkaana halua asettua johonkin uomaan, juurtua jonnekkin, olla yhteydessä johonkin pysyvään. Jos silmäilemme ympärillemme luonnossa huomaamme, että vain muutos on luonnollinen olotila. Tuuli katkoo puiden oksia ja ne puotavat maahan. Vähitellen oksa maatuu mullaksi raviten metsää tai ehkä oksa saa uuden elämän muualla ja harakka poimii sen rakentaakseen pesää oksistoon. Harkka kuitenkin rakentaa oksista pesänsä yhdeksi kesäksi ei loppu elämäksi kuten ihmiset.

Mitä lähemmäs muutos tulee minua, sitä kiivaammaan takerrun kaikkeen tuttuun ja turvalliseen. Pidän kiinni pienistäkin ajatusrakennelmista, minusta aikoja sitten versonneista, nyt jo kuolleista ja kuivettuneista oksista. En anna tuulen temmata niitä mukaansa. Noiden ajatusten olisi aika mennä, sillä ne eivät enää palvele mitään tarkoitusta. Niihin sitoutuneen energian tulisi jo palata takaisin maahan, muuttua mullaksi ja vapauttaa energia. Miksi en siis kykene päästämään niistä irti?

Muutokseen vaadittava asenteen muutos on ehkä minimaalisen pieni, mutta se vaatii kokonaisen ajatusrakennelman muuttamista, ajatusrakennelman jota olen tietämättäni rakentanut loppuelämäkseni. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä ja menneisyys vaanii nurkan takana. Olisi jo aika antaa tuulen vaientaa levottomasti mielessäni poukkoilevat ajatukset. Olisi jo aika antaa ajatusviidakon harventua ja hiljentyä, jotta uudet oksat voisivat kasvaa ja auringon valo tavoittaisi paremmin minut. Tuuli kuitenkin tulee kun se on tullakseen. En voi kuin odottaa ja koittaa päästää irti.

~Mari~

Eikole kaunis!

Mallaa Melek Taus'ia tässä, eikä kuvalla ole mitään asiayhteyttä tekstiin. Sori.

Sitten astun sen askelen ja kaikki muuttuu: värit loistavat, valaisevat takaisin kaiken sen mitä en näe, äänet kuuluvat kohteistaan, naksahtavat, solisevat ja hurisevat omalla merkityksellisellä rytmillään, kauhu pykii oksennusta ruokatorveeni, vitutus ja epämukavuus, halu palata vanhoihin tapoihin kamppailevat aran, mutta yhtä aikaa hillittömän elämänriemun kanssa. Sydän lyö. Hengitän raskaasti.

Olen muuttanut jotakin. Ensiaskel voi olla sivullisen silmissä pienen pieni ja johtaa silti pitkälle matkalle, hiipien tai varvastellen kuin varoen aiheuttamasta mellakaa lattialautojen alla. Tiedostaminen muuttaa kuitenkin mittakaavaa ja oikeasti tunnen ponnistuksen pinnistävän pakarastani, nivusteni venyvän, venyvän, yhä vielä venyvän. Käteni heiluvat, jotta säilyttäisin tasapainoni. Ilmavirta viuhuu korvissani, saa silmäni kyynelehtimään, kun voima, mikälie pakote tai oikku, halun väläys pakkautuu pakaraani ja saa minut ponnistamaan. (Ja tässä vaiheessa voi aiheellisesti miettiä, että kumpi oli ensin: minä vai kana, voima vai muoto, laskeutuiko Pyhä Pulu persuksiini vai nostinko ihan itse noin perseet olalleni? Binah vai Chokmah?)

Mutta, mutta minä olen Pohjoissuomalainen Perheenemäntä, käytännöllinen ihminen ja minä vain ykskantaan haluan, että pystyn hieman helpommin elämään elämääni... Tarkennetaan tuota: haluan vain ylipäätään pystyä elämään elämääni. Muutos siis tapahtuu ja jotain on täytynyt tapahtua, sillä se heijastelee ympärilläni minua rajoittavista pinnoista. Sileästä peilistä, rakkaasta ystävästäni se heijastuu kuvajaisena, keskustelussa se pingahtaa takaisin naurahduksena tai hiljaisuutena, lähikaupan hyllyjen välissä valitsen outoja väriyhdistelmiä lihakeittoon tai ehkä maustan riisi-kananmuna-aterian sitruunamelissalla ja rosepippurilla.

Pysyykö tämä muutos minussa? Mistä minä tietäisin, sillä elämä on muuntelevaista ja nyt paraillaan tarvitsen sitä sun tätä selvitäkseni. Huomenna on toisin, mutta minä tiedän ja se nyt on ihan saatanan sama, tuliko tämä todistetuksi vai ei. On pilvistä, mutta huomenna tapetiin osuu auringonsäde, jossa tuhannet minimaaliset pölykeijukaiset tanssivat kimallellen.

Rose Pippuri

Ihmisen vapaus, valinta ja yksinäisyys

Rosan edellisestä tekstistä saattaa poimia yksinäisyyden ja toisen ihmisen yhteyteen kaipaamisen teeman. Me olemme punoneet oman todellisuutemme ja kehräämme sitä koko ajan kuin myyttiset kohtalottaret. Todellakin se mitä kehräämme vaikuttaa siihen millaisena maailman näemme. Kehräämmekö toivoa ja epätoivoa, luommeko yhteyksiä ja katkaisemme niitä. Oman elämämme langat ovat käsisämme, halusimmepa myöntää sitä tai emme.

Hetkittäin saatamme luulla punoneemme yhteistä lankaa jonkun kanssa, kunnes tajuamme, että lankamme vain kulkevat rinnakkain, joskus poiketen toistensa yli, joskus erkaantuen ja polveille kaukanakin toisistaan. Meillä on ainaostaan symbolit, vajavainen kieli, jolla koitamme saada lankamme risteämään ja toisinaan jäämme kielen vangeiksi. On tuskallista myöntää oma erillisyytemme, sillä toden totta olemme loppukädessä erillisiä yksilöitä kaiken keskellä, yksin ihmisjoukossa ja perheemme parissa, erillisinä ihmisinä parisuhteissamme ja maailmassa. Niin kauan kuin emme pysty kohtaamaan omaa erillisyyttämme, etsimme vahvistusta itsemme ulkopuolelta, emme omasta sisimmästämme.

Hakiessamme hyväksyntää kysymme mitä ystävämme arvelevat tästä tai tuosta, mietimme valintojamme yhdessä muiden kanssa. Kun ympäri käydään valintamme on kuitenkin aina oma, ei muiden tekemä. Voimme tietenkin syyttää onnettomuudesta huonon neuvon anatanutta ystävää, puolisoa, pappia, terapeuttia tai pomoa, joka orjuuttaa alaisensa. Se, joka meitä orjuuttaa on kuitenkin loppujen lopuksi me itse. Voimme valita asentemme ja sen tunnemmeko itsemme olosuhteiden uhriksi vai vapaaksi. Jos sitä todella tahdomme, voimme vaihtaa työpaikkaa tai irtautua parisuhteesta.

Olemme yhteydessä kaikkeen, mutta emme menetä yksilöllisyyttäämme sen vuoksi. Vastuu omasta elämästämme on musertavan raskas. Yksinäisyys, joka erillisyydestämme seuraa kauhistuttaa meitä välillä. Valinnanvapaus tekee meidät yksinäisiksi ja samalla mahdollistaa riippumattomuuden. Säädämme itse omat lakimme, mutta uskallammeko rikkoa niitä?


~Mari~