Kesävisa, osa II

Oikeastaan tämän kirjoittaminen kuuluisi Marille, kaikki kunnia siis hänelle, mutta hän on keskellä Savolaista viidakkoa keskustelemassa haltioiden ja menninkäisväen kanssa. Sitten visailuun:

Mikä on muisto?
Lisähämmennyskysymys: uskotko muistoihisi?

Tätä voi pohdiskella myös lukemalla Crowley -sedän Magick Without Tears kirjan kappaleita jälleensyntymästä.


Rosakko

Kesävisa, osa I

Mikä osa sinusta on vastuussa: ruumiisi vai muistosi?


Ai, että mitenkä tähän päästiin? Foucaultistapa tietenkin ja erinäisistä sci-fi pohdinnoista, ettäjotta jos ihminen tai noin ihminen, olisi kuolematon, muttei mutatoitumaton, että loppuisiko se vastuu siinä vaiheessa (missä?) kun olisi mutatoitunut alkuperäisestä aivan muuksi. Päädyn jostakin intuitiivisestä syystä symppaamaan käsitystä, että vastuu asuu (saa nauraa) muistoissa. Että se on sitten voi-voi hirmuhallintojen tukijat, fundiskapitalistit ja sortajasuvut.


Rosa Kokko, realistiokkultisti

Lennä, uneksi

Ystäväni näki unta esikoisen erikoisesta vaatetuksesta ja rokkikukkoudesta. Annamme periksi enteille ja unelmille: ostamme nuorelle herralle sähkökitaran lahjaksi, kun hän jättää lapsuuden taakseen. (Tämä kera vannottelun, että jatkaa konsassa.)

Toivon kuitenkin, että esikoinen opiskelisi itsensä insinööriksi tai lääkäriksi. Toivon myös, että hän eläisi säällisen keskiluokkaisesti: rivitalo-osake ja akateeminen vaimo. Miksiköhän toivonkin lapselleni helppoa heteroelämää? Kasvatan heitä kuvitelmaan, että noituus on salonkikelpoista. Mikä elämänmittainen valhe! Siispä olen kerrankin viisaasti vinkumatta vastaan, kun isänsä päättää vain ykskantaan suvaita lasta semmoisena kuin se on: hörhönä.


Rosaäiti.
Mutta hyvistä käytöstavoista en tingi! Meikäläisen penikoista ei kyllä tule ynseitä ylenkatsojia, mitä Suomen pakanaskene pullistelee!

Orjailua

Sen sijaan, että olisin lenkillä, syön salaa loput jäätelöt ja lueskelen Epictetuksen Ojennusnuoraa:
”XIV 2.
Jokaisen valtias on se, jolla on valta, joko hankkia niitä, mitä hän tahtoo tai poistaa luotansa, mitä ei tahdo. Joka siis tahtoo olla vapaa, älköön tahtoko, älköönkä välttäkö mitään, mikä on muiden vallassa. Ellei niin tee, joutuu ehdottomasti orjaksi.”

Vapaus on siis tahdon asia. Epictetuksen mukaan valitsen tahtomiseni ja tahdon valita oikein. Oukkei, makustelen tätä samalla, kun mietin pidänkö salmiakkirouheesta vaniljajäätelössä. Olen sekoittanut sen puolisulaneeksi mössöksi ja annan makuhermoistani singota tietoja aivoilleni. Tahdonko lisää tätä mustavalkoista suolaisenmakeaa?

Epictetus tässä haastaa minut myös miettimään, niitä asioita, joiden suhteen eittämättä olen orja, tai ainakin orjallinen. Olenko aiheuttanut oman orjuuteni ihan itse, valitsemalla väärin? Minun vallassani oli mennä pakastimelle ja annostella sille noin lautasellinen laktoositonta. Minun vallasani oli myöskin olla menemättä lenkille ja jäädä nautiskelemaan hetken hiljaisuudesta. Toisaalta eräät henkilöt tietävät odottaa, että heitä odottaisi ansaittu annos maitoista mannaa. Ansaittu, sillä he ovat toimittamassa ja arvioivat saavansa palkkion. Jota minä nyt tässä vedän napaani. Orjuuttako persouteni minua vai olenko vain vapaa nauttimaan aisti-iloja?

Orjuutanko itseni sillä, että välttelen äänekkäitä suuttumuksen ilmaisuja vai valitsenko vapauden ottaa ne vastaan vaieten ja esittäen katuvaa? Koska minua myös kyllästyttää olla mielitekojeni vietävänä, lupaanpa tässä samalla, näin julkisesti, olla viikon karkkilakossa ja

kipaisen lähikauppaan ostamaan pesueelle herkkuja.


Rosa Rugosa
ps. Epictetus oli orja.