Päivittäin

Äidyn kertaamaan, että vakavikkomaagit ja -mystikot harjoittelevat päivittäin: meditoivat, keskittyvät, noin rukoilevat, puhdistautuvat, maadoittuvat ja kirjaavat ylös ajankohtaisimmat. Meditoinnilla ei tarkoiteta päiväunelmointia, eikä esim. mielikuvitteellista haltiapornoa, vaan itsensä aktiivista muistamista (Gurdijeff). Keskittymisharjoituksella ei tarkoiteta apinamaista ulkomuistamista, eikä maanista uppoutumista tietokonepelaamiseen, vaan aktiivista, yhä monimutkaistuvan mielikuvan ylläpitämistä. Noin rukoilemisella voidaan tarkoittaa myös tekoreippaita suggestiomantroja tai vaikka galdroja (saa korjata ja täydentää; Rusted). Puhdistautumisella tarkoitetaan Ferissa Kalaa, seremoniamagiassa LBP -rituaalia ja muitakin varmasti on. Maadoittumisella tarkoitetaan elävän elämän kokemista omassa ruumiissaan, tässä ja nyt. Lisäksi

Thorn Coylen tradition mukaan harjoitteleva linjaa kaikki kolme sieluaan ja HA -rukoilee useamman kerran päivässä, urheilee tavoitteellisesti vähintään kolme kertaa viikossa, sitoutuu tekemään Suurta Työtään (jolla on muuten kiva ja harmittoman kuuloinen nimi: Oma Projekti) ja työskentelee vapaaehtoisesti yhteisönsä osana, sitä parantaen.  Jossakin vaiheessa Feri -opiskelija kierrättää Rauta-, Helmi ja ehkäpä myös Soturi -pentaakkeleiden energiaa (IP, PP, WP), ymmärtääkseen istuessaan, mikä on ns. totta ja mikä ns. suhteita, eli, että milloin esitän suhteen muokkaamaa rooliani ja milloin olen elävä, eheä ja tosi (ihmissuhdehan on aina eri asia kuin sen osapuolet, käsitteellistä roolien muodostamaa toimintaa). Kuulostaa paljolta, eikä tässä edes ole kaikki, vaan osa harjoittelusta lomittuu päivittäisen puuhastelun lomaan tähdäten siihen, että lopulta koko elämä on yhdistetty osaksi harjoittelua ja on aika myytin ideaalisen todeksi tietämisen sijaan alkaa muuttaa sitä, kertoa iki omaa jumaltarinaansa, hallita kohtaloaan. 

Opettaessaan terapeutteja LogoArtin äiti Marianne Silva da Prado toistaa toistamistaan, että vähitellen, vähitellen, "VÄ-HI-TEL-LEN". Päivittäisen harjoittelunkin voi oppia vähitellen, harjoitus harjoitukselta ja vähän niitä yhdistellenkin. Pysyvät muutokset tapahtuvat sormustimillimetrisin, vaellus voi taittua vain askel askeleelta olivatpa ne sitten runoratsun tai oman ruumiin askelia. Ferityö karsii maagisen viihteen kuluttajat, sillä se ei ensisijaisesti ole kiva harrastus, vaan vakavaa, sitoutunutta, päivittäistä työtä. Ferityö karsii myös ne, jotka soisivat patsastelevansa piireissä, mistä kiitos kuuluu pentaakkelienergian kierrätykselle, joka paljastaa sosiaaliset ansalangat ja kipupisteet. Ferityö karsii myös ne, jotka eivät uskalla kasvaa kohtaamaan omaa itseään rehellisesti silmästä silmään. Tarvitaan rohkeutta tarkastella omaa vastuuta sosiaalisena heijastelupintana (Yesod). Tarvitaan rohkeutta tarkastella omaa vastuuta jumaltarinan toteuttajana (Daath) ja ymmärrystä, että tietäminen ajan funktiona on uskomista ja toivomista (Kether, Kether Malkuthissa).

Feriopiskelijaa ei ole ilman Feriin initioitua opettajaa, sillä Ferityö on vaarallista, koska se muuttaa meitä, nopeuttaa ja voimistaa ihanaa ja kamalaa. Feriharjoitteluun tähtäävää pohjatyötä kannattaa tietenkin tehdä ennen opettajan löytämistä, sillä Feriopiskelijalta edellytetään monia voimavaroja: henkisiä, mielikuvituksellisia, älyllisiä, sosiaalisia, ruumiillisia ja taloudellisia. Ferityössäni siis Parannan itseni mieleni vammoista, irrottaudun sosiaalisista alistussuhteista, opin tunnistamaan uskomukseni ja tarvittaessa muuttamaan niitä, tervehdin ja voimistan ruumistani kantamaan valtavia energiamääriä, hoidan talouteni tiukkaan huippukuntoon, voidakseni tavata opettajani (sillä totta totisesti niin ovat maagit ja shamaanit kautta aikojen joutuneet tekemään). Feri ei tähtää todellisuuspakoon, vaan todellisuuden kokonaisvaltaiseen jälleenrakentamiseen ja sanottakoon, että tunnen vain yhden alle kolmikymppisen Feriopiskelijan.

Päivittäinen, 

päivittäinen,

päivittäinen Feriannos siis sisältää ainakin istumisen, Kalan, Ha -rukouksen, Pyhä Äiti -rukouksen, siispä

sitoutumisiin, päivittäin.

t.

Rosa, Feriopiskelija

Hyvä, parempi, paras

Kun emäntä entisvanhaan äityi kadehtimaan naapurin vaurautta niin, hänpä tekaisi Paran; voi-, maito- tai viljaparan kantamaan emännälle yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Para oli jonkinlainen eläväksi loitsittu nukke, tai muoto, johon auttava henki kutsuttiin. Se voitiin tehdä kuivuneista piimäkokkareista, villavyyhdistä, lepän juurakosta tai mistä vain käsillä olevasta ja asiaan soveltuvasta. Paraa kutsuttaessa paikalla ei saanut olla ketään muita kuin kutsuja, mikä käy hyvin ilmi kaikista SKV:n arkiston Paraa sivuavissa loitsuissa.

Synny Para, synny Para, 

Ei oo kettään keksimässä,

eikä kukaan kuulemassa

Puolet annan ruumiistani, 

Toisen puolen sielustani.

      Juoseppi Väisänen, Korpilampi, 1885

Para paransi elämää: teki terveeksi ja ravitummaksi. Meillä ei suomen kielessä ole edes ilmaisua  "hyvemmälle" tai "hyvimmälle" (vaikka toki hyvittämiselle), vaan paremmalle ja parhaimmalle, eli sille, mikä verrattuna tyydyttävään, on vielä enemmän. Ennen muinoin ihmiset tiesivät, että onnen määrä oli vakio ja niinpä oman onnistumisen, parantumisen tai parhauden tiedettiin olevan pois muiden onnesta. Siksi Para tehtiin salassa, mutta täysin tietoisena sen toimien vaikutuksista. Paran pahuutta ei pakoiltu, vaan se tunnustettiin.

Nykyään emme edes välttämättä tunnusta kateutta sitä tuntiessamme, saati, että osaisimme sitä käsitellä. Suhteissamme lähimmäisiimme ja etäisiimme emme voi välttyä jatkuvasta vertailutilanteesta, jossa olemme. Sinällään mikä tahansa suhde on jo käsitteenä vertaus, mitä sitäkään harvemmin tiedostettanee. Vertaamme suhteissamme älykkyyttämme, kauneuttamme, luovuuttamme, hedelmällisyyttämme, elinvoimaamme, varallisuuttamme tärkeimpiä mainitakseni. Joskus olen kauniimpi, joskus lähimmäiseni on älykkäämpi. Joskus olen hedelmällisempi, mutta lähimmäiseni on varakkaampi. Väistämättä kohtaamme kateuden, mutta erotuksena entisaikaisen Paran tekemisen sijaan emme enää hallitsekaan kateuttamme, emmekä käytä sen voimaa enentääksemme omaa paranemistamme tai ravituksi tulemistamme. Sen sijaan alamme vähätella itse vertausta ja kiistämme vertailusuhteen kivuliaan rehellisyyden. Käytännössähän tämä tarkoittaa toimia niiden vertailukohtien tuhoamiseksi, joissa jäämme toiseksi. Jokainen suhdeverkostossa tai hierarkiassa pylllistellyt ja kumarrellut tietää kateuden tiedostamattoman tuhovoiman, mutta eittämättä syntipukittelijoiksi päätyvät kauneimmat, rohkeimmat ja älykkäimmät, eli parhaimmat, ne joita Para on suosinut. Tästä syystä muuten, monet maagiset opiskelijat joutuvat ensimmäisiksi opettelemaan itsensä erottamista tästä tiedostamattomuuden massasta, sillä enimmäkseen kateuteen perustuvat valheet estävät meitä parantumasta.

Sen sijaan, että murehtisin kaneutta, jota eittämättä ystävälläni on enemmän, voin nähdä kauteuden toivona, kaipuuna. Kateus kertoo jonkin puutteesta ja mikä voisikaan olla tärkeämpää maagista tietoa, kuin se, mitä vielä tietää ei vain haluavansa, vaan Todella Tahtovansa. Vain kateus kertoo siitä.

Setä LaVeytä lainatakseni maailma olisi paljon parempi paikka, jos ihmiset toistensa kiusaamisen sijaan pistelisivät neuloja nukkeihin. Herkulliseksi ja idearikkaaksi lähteeksi suosittelisin tutustumista vihan hallintaan keskittyvään Demonic Dolls sivustoon sekä ratkaisukeskeisempään Valkyyria sivustoon, jotka molemmat esittävät Paran taiteellisempaa ikonografiaa. Myös otsikon alainen kuva Vihreästä Feministihengettäräestä on löytyy Demonic Dolls sivustosta.

Lykkyä kullekin,

eli paranemisiin,

Rrosa

ps. Parahan on vain suomalainen versio verkkotutummasta voodoo -nukesta, josta tässä m monikulttuurisuutta hyödyntävä, naiserityisempi versio.

Kerro kerro kuvastin

Pimeys ja kauneus eivät vaikuta kulkevan käsikädessä. Opimme jo satukirjojen kuvituksesta, että pahuus on yhtä kuin pimeys, kiehtovaa ja vaarallista. Koukkunokkainen noita-akka asuu metsän pimeimmässä ja synkimmässä kolkassa. Värähdätkö inhosta nähdessäsi tuon rujon naisen? Eikö hän kaikessa pahuudessaan ja rumuudessaan saa aikaan voimakkaamman tunnereaktion kuin kultakutrisen prinsessan kasvojen rikkumaton harmonia.

Silti kauneus voi kaikessa loistossaan olla yhtä uhkaavaa kuin pimeys ja rumuus. Useimmiten kauneus demonisoidaan ja sen hohtoa himmennetään liittämällä se turhamaisuuteen, viekkauteen, manipulointiin tai tyhmyyteen. Lumikin viekas ja paha äitipuoli lienee klassisin esimerkki tällaisesta pahuuden ja kauneuden liitosta. Mikä pahinta hän eittämättä on myös älykäs.

Entäpä tarinan prinsessa Lumikki? Kaunis, viaton ja ahkera, mutta kaikista muista avuistaan huolimatta, häntä ei voi kutsua järin nokkelaksi. Tyttöparkahan haksahti sangen alkeellisiin juoniin, vaikkakin loppujen lopuksi saikin prinssinsä ja puoli valtakuntaa, enemmän kuitenkin onnellisten sattumien kuin ihmissuhdetaitojensa ansiosta.

Ehkäpä Disney on merkittävämpi mielipidevaikuttaja kuin arvaammekaan, mutta sanoisin yhtiön iskeneen aikoinaan yhteen kulttuurimme kipupisteeseen. Aivan kuin saduissa, kauneus sallitaan yksikertaisille Lumikeille, mutta kaikki älykkäät ja kauniit naiset saavat helposti ikeekseen pahan äitipuolen roolin.

En voi kuitenkaan tarjota pahaa äitipuoltakaan roolimalliksi. Hänen voidaan hyvällä syllä sanoa langenneen kateuden sudenkuoppaan. Taikapeilistä tuli hänen henkilökohtainen kiduttajansa kun se kerta kerran jälkeen toi hänen salaiset pelkonsa ilmi. “Sinä ennen verraton, Lumikki nyt kaunein on.” Tosielämässä toinen ihminen on meidän taikapeilimme, sillä hakiessamme arvostusta itsemme ulkopuolelta kysymme siltä loputtomasti samaa kysymystä ja saamistamme vastauksista huolimatta sisimpämme täyttää kateus ja epävarmuus.

Tosiasiassahan Lumikin loisto ei ollut pois äitipuolelta, joka olisi voinut lohduttautua sillä, että oli huomattavasti älykkäämpi kuin tytärpuolensa, joka itseasiassa tummasta tukastaan huolimatta joutui osittain tyhmyytensä takia uhriksi. No, valitettavasti äitipuoli ei ollut syventynyt harjoittamaansa taitoon kovinkaan syvällisesti, koska oli ilmeisen sokea omille kipupisteilleen, joiden ymmärtäminen on useimmiten melko välttämätöntä todellisen magian harjoittamiseksi.

Mikäli äitipuoli olisi todella nähnyt oman kuvajaisensa hän olisi tajunnut, että hänen kauneutensa kumpusi älykkyydestä ja kyvystä muuttaa asioita tahtonsa avulla. Siihen verrattuna Lumikin viattomuus ei ollut minkäänlainen uhka hänelle. Onneksi äitipuoli menetti kauneutensa ja hän palasi ruotuun, rumaksi noita-akaksi jonka älykkyys ei enää ollut uhka kenellekään.

“We are beauty and we are darkness. We are light and we are change.” –Thorn

-Mari-

Morrigan

Henget ja henkilöt

Mieleeni on jäänyt jäytämään Thorn Coylen lausahdus, että ero ihmisten ja enkeleiden välillä on se, etteivät enkelit muutu. Ihmiset kasvavat, ottavat opikseen, etsivät uteiliaina uusia ratkaisuja, poimivat rusinat pullasta. Samalla, kun Feri opiskelija harjoittelee tavoittaakseen Pyhän, hän raivaa tietä Pyhyyden manifestaatiolle. Väistämättä inhimillinen ja epäinhimillinen kohtaavat, jolloin myytti ei enää elä omaa elämäänsä, vaan minä elän myyttiä. Sinäkin siis, jos olet teet työtäsi: istua jökötät päivittäin, olet päättänyt toivoa, katsonut tiskivuorta ja ymmärtänyt, että tässä ruuhkabussissa istuessa minä nyt olen, Matroona maallistuneena, enkä muuta voi

kuin elää elämääni.

Minä olen Matroonani, koska minun tulee muuttaa myytti, parantaa haavani, hallita kohtaloani. Minä olen Jumala ja Jumalatarauta, minähän teen sen!

Joten vaikka te Leenu, Liinu ja Tiinu, Ankkalinnan Tasa-arvo valtuuskunta, kielsitte inhimillisyyden minulta, Seksin, Sodan ja Noituuden Haltia Kuningattarelta, minä silti väitän, olevani myös ihminen. Minulla on sykkivä sydän, ilmaa syleilevät keuhkot ja syli. Syli, josta olen synnyttänyt ja johon hautaan miehen, sankarin ja uskalikon, pieneen kuolemaansa. Minä muistan sinut Leenu, ihmisenä, joka opetti minut luopumaan naiiviudestani; muistan sinut Liinu ihmisenä, joka opetti minut luottamaan mututuntumaani; minä muistan sinut Tiinu ihmisenä, joka katseli sivuitseni, mikä onkin ymmärrettävää, sillä katseeni tappaa. Kolmesti inhimillisyyteni kiellettin, mutta näin Pyhyyden positioon asetettuna voin todeta, että minkä taakseen jättää sen eestään löytää: olette kukin kieltäneet vain oman inhimillisyytenne ja kuvitelleet, että minä olisin sen vastuun puolestanne kantanut. 

Anteeks tämä kikka kakkonen: minä kannan vastuun vain omasta typeryydestäni. Kuinka  siis tulla tunnustetuksi tästedes? Kuinka muuttaa myyttiä? Näinnikkäästi: tunnustamalla inhimillisyyteni, herkkyyteni, lapsellisuuteni ja ennen kaikkea sen turhamaisen toiveikkuuteni, kuvitelmani, että kun kauhalla ei ole annettu, ei muka lusikalla voisi vaatia. Tunnustamalla sen, että haluan iloa, kivaa, rallatella ja nauttia raatamisesta huolimatta ja sen oikeuttamana. Mittakaavaa voisi sovittaa. Intensiteettiä vaihdella ja kohtaamisen kestoa, mutta olen kuulkaa vasta Feri oppilas, joten anteeks sekin, että ottaa aikansa sopia tässä Pyhyyden mahdissa inhimilliseen, kuolevaiseen kuosiini.

Toinen, mistä ajattelin nyt, tämän Vesimiehen ajan kynnyksellä luopua, on sen jästipää kulttuuriheeroksen heikkouksien helliminen: turpaan on tullut joka kerta. Evätty on niin, äitiys, vaimous kuin huoruuskin, joten ei millään muotoa maksa vaivaa yrittää selittää, että tarjolla olisi Troijan Hevosen ja Helenan sijaan Pillujumalatarta uunituoreena ja auliisti. Olkoon ilman siis ja minä pitäydyn tästedes kaltaisteni keskuudessa.

Elämä on.

Ruusulla tanssimista.

Sirkuspäivä

Keskustelin tässä eräänä päivänä unelmista ja unelmien kuolemisesta. Tiedättehän, sinulla, minulla ja meillä kaikilla on jokin unelma, jota voidaan kutsua unelmaksi isolla U:lla. Tämä haave on polttoainetta, joka ruokkii sinua arjen harmauden keskellä, tavoite jota kohti vaeltaa, iloinen ajatus, joka nostaa hymyn huulillesi. Saatat unelmoida suloisia päiväunia ja tamä ihana haaveesi on kuin Avalon tai salainen pakopaikka suljettujen silmäluomiesi takana.

Joskus käy kuitenkin niin, että unelma kuolee. Unelma saattaa kuolla omaan mahdottomuuteensa, se saatetaan korvata uudella unelmalla tai se vain lakkaa kiinnostamasta. Joskus unelma kuolee jopa silloin, kun se täyttyy. Etenkin silloin.

Kuvan kaunis morsian itkee häiden jälkeen tolkuttoman kalliissa leningissään, koska hääkakussa oli vääränlaiset koristeet eikä unelmien päivä ollutkaan täydellinen. Pakettitalon kiiltävälle parketille pisaroi katkeruuden kuumia kyyneliä, sillä talopakettiunelman kylkiäisinä oli kariutunut parisuhde ja liian paljon velkaa. Aikuisten maailmassa esimerkkejä on loputtomiin. Juuri kun saat sen, minkä olit palavasti halunnut huomaat, että sydämmesi on ilon sijaan tyhjä ja maailma on huijannut sinua. Onnen sijaan tunnet karvasta pettymystä. Unelmasi on pilattu, riistetty tai tärvelty. Uskoit unelmaasi, käytit siihen aikaa ja energiaa ja mitä sait tilalle? Sait jotain avian muuta kuin odotit.

Käytin esimerkkinä keskustelussani sirkusta. Lapselle luvataan perjantaina, että seuraavana päivänä mennään sirkukseen. Kaikki lapsen toverit ovat käyneet siellä heti sinä päivänä kun sirkus on tullut kaupunkiin, joten lapsen odotukset ovat korkealla. Ystävät ovat kuvailleet ihmellisiä taitotemppuja trapetsilla, hulvattoman hauskoja pellejä, hevosia jotka osaavat kävellä kahdella jalalla ja aivan oikeaa tuuheaharjaista leijonaa. Illalla uni tulee hädin tuskin silmiin ja aamulla ensimmäinen ajatus on SIRKUS. Illalla, juuri kun unelma on toteutumaisillaan, tapahtuu jotain. Maailma tulee väliin, elämä muuttuu. Sirkukseen mennäänkin vasta huomenna. Äiti ja isä ovat kovin pahoillaan.

Huomenna ei kuitenkaan ole enää sirkuspäivä. Jotain on mennyt peruuttamattomasti pieleen, eikä sirkus tunnu enää sirkukselta. Pettymys tai pettymyksen pelko on vienyt kärjen koko ilolta. Ehkä jossain vatsanpohjalla ollut kuristava tunne on saanut sirkuksen värit haalenemaan. Ehkä mielessä kuiskinut pahaenteinen ääni on saanut meidät uskomaan, että sirkuspäivää ei tulekaan. Ehkä sirkus ei ollutkaan loppujen lopuksi niin täydellinen. Ehkä se oli edellisen odotuksen ja sitä seuranneen pettymyksen jälkeen vain toinen pettymys.

Mietin, mitkä kaikki unelmani ovat muuttuneet peruuntuneiksi sirkuspäiviksi. Mietin, miten tavattoman voimakas vastapari pelko ja toivo ovat. Pelko on ehkä voimakkain tunteemme, onhan sen tehtävä joskus ennen ollut suojella meitä vaikaissa olosuhteissa. Silti se joka pitää meidät elossa on toivo. Toivoessamme ja haaveillessamme jostain meidän on oltava varuillamme, ettei unelmamme muutu perfektionistin pakkomielteeksi.

Suren unelman kuolemista enemmän kuin rakkaan ihmisen menettämistä. Toisinaan unelma ei voi koskaan kuolla, vaan unemalla on sielu ja se elää ikuisesti. Todellisuus on vain hetkittäisiä väläyksiä, sen sijaan unelma on jotain ideaalia, jotain joka elää ikuisesti ja kuin myyttien sankarit- kuolee vain syntyäkseen uudelleen.

-Mari-


"Ei se, että valehtelit minulle, vaan se että en enää usko sinua, on järkyttänyt minua." -Friedrich Nietzsche

Let's pretend, happy end

You look so fine
I want to break your heart
And give you mine
You're taking me over

It's so insane
You've got me tethered and chained
I hear your name
And I'm falling over

I'm not like all the other girls
I can't take it like the other girls
I won't share it like the other girls
That you used to know

You look so fine

Knocked down
Cried out
Been down just to find out
I'm through
Bleeding for you

I'm open wide
I want to take you home
We'll waste some time
You're the only one for me

You look so fine
I'm like the desert tonight
Leave her behind
If you want to show me

I'm not like all the other girls
I won't take it like the other girls
I won't fake it like the other girls
That you used to know

You're taking me over
Over and over
I'm falling over
Over and over

You're taking me over
Drown in me one more time
Hide inside me tonight
Do what you want to do
Just pretend happy end
Let me know let it show

Ending with letting go.

Let's pretend, happy end.

(Garbage)

-Mari-