Kursiivilla lainatekstiä.
Minä ja Sinä olemme me, vaistämättä, vähääkään välittämättä tai
päinvastoin, (minkä hintana on rehellisyys)
ja päinvastoin.
The Abyss
The Word is broken up.
There is Knowledge.
Knowledge is Relation.
These fragments are Creation.
The broken manifests Light.
A. Crowley: The Book of Lies
Kaipauksen Syvyydestä minä huudan
Sinua! Muiston mustalta aukolta,
johon harhani hajoavat, repeytyvät järkeilyni, johon unohdan Itseni.
Näen pyhyyden muutosten suhteissa, alati synnyttämässä ja alati
tappamassa
Valon juostessa hiuksissasi. En näe itseäni.
Weave, weave the sunlight in your hair--
Mut’ puno, puno valo palmikkoon!
Clasp your flowers to you with a pained surprise--
Fling them to the ground and turn
With a fugitive resentment in your eyes:
But weave, weave the sunlight in your hair.
T.S.Eliot: La Figlia Che Piange
”Kirkaisen Kotkana kouristan kynteni lihavaan loheen, täynnään
mätiä minä teen, toimitan tahtomattani, toimittamatta tahdon,
sillä tarpeet huolehtivat itsestään,
itsestään ja
tunnistan jännityksen, joka vetää minua,
nimittää
Tahtooni
valaa.
Tulen, Tulena toteudun ja tässä on
minun ruumiini ja minun vereni.”
Kuljetat meidät Kiusausten läpi: muovaat, mutta
päästä meidät Hyvästä ja
päästä meidät Pahasta,
sillä Sinun on.
Sinun on.
Sinun on äärimmäinen rajattomuus rajallisuudessa rakkaus.
Pilvestä kauhun tulisen Kyyhkysen siivet loimuavat.
Nuo siivet sinut, syntisen, erheistä yksin puhdistavat.
On ainut toivo uskallus, Tulesta Tuleen vaellus:
Tulessa Tulen lunastus.
Ken piinan keksi? Rakkaus. Se kätten peitenimi on.
Ja kätten työtä neulomus on liekkipaidan. Mahdoton
on yltämme sen kirvoitus.
Me elämme ja kuolemme vain,
koska Tulta ruokimme.
T.S.Eliot: The Four Quartets; Little Gidding
Sub Rosa,
pusi pusi höpönassut
24. marraskuuta 2007
17. marraskuuta 2007
Lasivuori
Valhetta, valhetta valhetta on, kaikki laulut maan. Valhetta valhetta vain ne mutta ne lauletaan...
Huomasinpa hienoisesti hämmentyen, että minussa elää selitysautomaatti. Tämä mallittaja, jota lapsellisuuksissani olen pitänyt tietoisuutena ja kyvykkäänä nokkelasti ja viileästi analysoimaan asioita tuottaakin vain satunnaista, ajattelumallin mukaista soopaa, poimii palasen sieltä, toisen täältä, vaihtelee tapahtumajärjestyksiä ja selittää juonenkäänteitä jollakin edesmenneellä muistolla, joka kuuluukin itseasiassa ajallisesti johonkin, joka tapahtui joskus aiemmin. Käsittääkseni (mutta muistuttaisin, että tämäkin saattaa olla vain välähdyksittäin näyttäytyvää aivojeni ajankulujargonia) muistiautomaatti koostuu opituista ajatusmalleista, sekä muistamisen ja toimimisen tavoista.
Ne ajatusmallit, jotka olen oppinut lapsena perheessäni, ovat enimmäkseen elämänmittaisia valheita, joita sukuni aina siirtää seuraavalle. Toki seassa on väistämättä joitain elinvoimaa enentäviäkin muotteja, joten älkäämme tuomitko selviytyjiä, taakankantajia, hoitajia ja haavojansa nuolleita. Oma vaikutuksensa siihen, mitä muistan on sillä, miten muistan: ruumiillisina, kuvallisina, äänellisinä mielteinä vaiko makuina tai tuoksuina tai mainittujen sekoituksina. Ja vielä muistojani, elikäs oppimaani ja kokemaani, maustaa se, millä tavalla olen tottunut toimimaan tietyissä tilanteisssa. Toimitanko vai tarkkailenko, kiinnostunko vai ohitanko asioita, koska ne tuntuvat tylsiltä, huomioinko kokonaisuuksia vai yksityiskohtia ja ovatko ne liikkeessä vai paikoillaan jne.
Selitysautomaatillani olen kutonut olemisesta ns. todellisuuden, eräänlaisen verkoston, jossa on olevinaan muka tosiasioita ja muka todennäköisyyksiä ja muka vakautta jne. kukkua. Sanalla sanoen olen palannut sormeilemaan todellisuuden matriksia, miltä joku tovi sitten sain sormilleni, kuvittelemalla, että pelkkä tiedostaminen riittäisi sen muuttamiseen.
Täll'erää kaikki alkoi siitä, että kertailimme erään mielenkiintoisen ja osin tahattoman kömmähdyksen vaiheita, minä ja ystäväni. Kesken moraalista kohmeloani, mikä johtui tuosta toisesta osasta, joka siis myönnettäköön ei ollut tahatonta, uskalsi ystäväni sanoa, että hän kyllä muistaa asioiden tapahtumajärjestyksen toisin. Ja siihen minä sitten putosin tajutessani viimeinkin, että muistin kyllä selitykseni, mutta en enää, mitä oikeastaan tapahtui.
Tietämättäni olen tehnyt tätä noin koko tähänastisen ikäni.
Eikä tässä vielä kaikki, järkytyksen äärirajoille minut reivasi kolme kauheaa oivallusta. Ensimmäinen on se, että mitä kaikkea väärää, jopa pahaa olen tällä tavalla selittänyt oikeaksi tai ainakin väistämättömäksi. Toinen on se, että olen luultavasti vääristellyt koko elämäni, kaikki muistoni ja kaiken oppimani. Kolmas miltei musertaa, sillä olen siirtänyt tämän lapsiini.
Myrskyävän paniikin silmässä lohduttavat myötätunto, jonka saman kokenut voi läsnäolollaan tarjota sekä toivo, että yhteys elämään, muihin elämiin, aikaan, paikkaan aina ja alati voi parantaa automaatioiden orjuudesta. Tässä on nähtävillä minun Suuri Työni, minun egoni kuolema.
Valon syntymäjuhlaa odotellessa toivotankin kullekin
toivoa
ihan vain toivoa.
Rouva Mustarosa Kokko
Huomasinpa hienoisesti hämmentyen, että minussa elää selitysautomaatti. Tämä mallittaja, jota lapsellisuuksissani olen pitänyt tietoisuutena ja kyvykkäänä nokkelasti ja viileästi analysoimaan asioita tuottaakin vain satunnaista, ajattelumallin mukaista soopaa, poimii palasen sieltä, toisen täältä, vaihtelee tapahtumajärjestyksiä ja selittää juonenkäänteitä jollakin edesmenneellä muistolla, joka kuuluukin itseasiassa ajallisesti johonkin, joka tapahtui joskus aiemmin. Käsittääkseni (mutta muistuttaisin, että tämäkin saattaa olla vain välähdyksittäin näyttäytyvää aivojeni ajankulujargonia) muistiautomaatti koostuu opituista ajatusmalleista, sekä muistamisen ja toimimisen tavoista.
Ne ajatusmallit, jotka olen oppinut lapsena perheessäni, ovat enimmäkseen elämänmittaisia valheita, joita sukuni aina siirtää seuraavalle. Toki seassa on väistämättä joitain elinvoimaa enentäviäkin muotteja, joten älkäämme tuomitko selviytyjiä, taakankantajia, hoitajia ja haavojansa nuolleita. Oma vaikutuksensa siihen, mitä muistan on sillä, miten muistan: ruumiillisina, kuvallisina, äänellisinä mielteinä vaiko makuina tai tuoksuina tai mainittujen sekoituksina. Ja vielä muistojani, elikäs oppimaani ja kokemaani, maustaa se, millä tavalla olen tottunut toimimaan tietyissä tilanteisssa. Toimitanko vai tarkkailenko, kiinnostunko vai ohitanko asioita, koska ne tuntuvat tylsiltä, huomioinko kokonaisuuksia vai yksityiskohtia ja ovatko ne liikkeessä vai paikoillaan jne.
Selitysautomaatillani olen kutonut olemisesta ns. todellisuuden, eräänlaisen verkoston, jossa on olevinaan muka tosiasioita ja muka todennäköisyyksiä ja muka vakautta jne. kukkua. Sanalla sanoen olen palannut sormeilemaan todellisuuden matriksia, miltä joku tovi sitten sain sormilleni, kuvittelemalla, että pelkkä tiedostaminen riittäisi sen muuttamiseen.
Täll'erää kaikki alkoi siitä, että kertailimme erään mielenkiintoisen ja osin tahattoman kömmähdyksen vaiheita, minä ja ystäväni. Kesken moraalista kohmeloani, mikä johtui tuosta toisesta osasta, joka siis myönnettäköön ei ollut tahatonta, uskalsi ystäväni sanoa, että hän kyllä muistaa asioiden tapahtumajärjestyksen toisin. Ja siihen minä sitten putosin tajutessani viimeinkin, että muistin kyllä selitykseni, mutta en enää, mitä oikeastaan tapahtui.
Tietämättäni olen tehnyt tätä noin koko tähänastisen ikäni.
Eikä tässä vielä kaikki, järkytyksen äärirajoille minut reivasi kolme kauheaa oivallusta. Ensimmäinen on se, että mitä kaikkea väärää, jopa pahaa olen tällä tavalla selittänyt oikeaksi tai ainakin väistämättömäksi. Toinen on se, että olen luultavasti vääristellyt koko elämäni, kaikki muistoni ja kaiken oppimani. Kolmas miltei musertaa, sillä olen siirtänyt tämän lapsiini.
Myrskyävän paniikin silmässä lohduttavat myötätunto, jonka saman kokenut voi läsnäolollaan tarjota sekä toivo, että yhteys elämään, muihin elämiin, aikaan, paikkaan aina ja alati voi parantaa automaatioiden orjuudesta. Tässä on nähtävillä minun Suuri Työni, minun egoni kuolema.
Valon syntymäjuhlaa odotellessa toivotankin kullekin
toivoa
ihan vain toivoa.
Rouva Mustarosa Kokko
8. marraskuuta 2007
Hiljainen hetki
Tuusulan tragedia ei voi olla nostamatta esiin kysymystä pahuudesta. Nuorien ja viattomien ihmisten elämän ennen aikainen päättyminen ravistelee hereille, pysähdyttää ja järkyttää. Millainen ihminen voi tehdä tämän kaltaisen veriteon?
Seurattuani tiedotusvälineitä olen pohtinut enimmäkseen sitä, miten kukaan voi vinksahtaa noin pahasti? Mikä ajaa ihmisen näin äärimmäiseen väkivaltaan. Kuinka paljon vihaa, surua tai häpeää tarvitaan näin suuren pahan teon tekemiseen. Mistä kaikki johtuu.
Ferin näkemyksen mukaan pahuus syntyy epäyhtenäisyydestä (disconnection), siitä ettei kykene olemaan yhteydessä(connected) omiin sieluihinsa, eikä siten enää ole yhteydessä maailmaan itsensä ulkopuolella. Tämänkin tapauksen kohdalla yhteiskunnan vaikutus on nostettu esiin, tällä kertaa itse silmittömästi kuolemaa ympärilleen kylväneen lukiolaisen toimesta.
Miksi ihmiset joutuvat olemaan niin yksin? Miksi mielenterveysongelmia ei enää huomata, eikä niihin puututa? Miksi joku on niin peloissaan, että näkee väkivallan olevan ainoa pakotie?
Ehkä epäyhtenäisyys voi synnyttää pahuutta myös silloin kun se alkaa ihmisen ulkopuolelta. Koulukiusattu nuori on erotettu yhteisöstä, eikä hänellä ole normaaleja sosiaalisia suhteita. Lopulta yksinäisyys, häpeä omasta erilaisuudesta ja viha maailmaa vastaan saattaa myös sisäiseen epäyhtenäisyyteen, suistaa itsemurhaan ja näköjään äärimmäisissä tapauksissa järkyttävään kostoon viattomille sivullisille.
Toivon, että ihmisten sydämistä löytyisi myötätuntoa. Toivon, että mahdollisimman moni lähettäisi tänään rukouksen tai kauniin ajatuksen uhrien omaisille ja ystäville sekä veritekoon ajautuneen lukiolaispojan perheelle ja läheisille.
Toivon myös, että mahdollisimman moni hymyilisi ja sanoisi jotain kaunista niille, jotka ovat kiusattuja, yksin, sairaita tai masentuneita. Toivon, että rakkaus voisi korjata tämänkin haavan- edes ajan kanssa.
~Mari~
Seurattuani tiedotusvälineitä olen pohtinut enimmäkseen sitä, miten kukaan voi vinksahtaa noin pahasti? Mikä ajaa ihmisen näin äärimmäiseen väkivaltaan. Kuinka paljon vihaa, surua tai häpeää tarvitaan näin suuren pahan teon tekemiseen. Mistä kaikki johtuu.
Ferin näkemyksen mukaan pahuus syntyy epäyhtenäisyydestä (disconnection), siitä ettei kykene olemaan yhteydessä(connected) omiin sieluihinsa, eikä siten enää ole yhteydessä maailmaan itsensä ulkopuolella. Tämänkin tapauksen kohdalla yhteiskunnan vaikutus on nostettu esiin, tällä kertaa itse silmittömästi kuolemaa ympärilleen kylväneen lukiolaisen toimesta.
Miksi ihmiset joutuvat olemaan niin yksin? Miksi mielenterveysongelmia ei enää huomata, eikä niihin puututa? Miksi joku on niin peloissaan, että näkee väkivallan olevan ainoa pakotie?
Ehkä epäyhtenäisyys voi synnyttää pahuutta myös silloin kun se alkaa ihmisen ulkopuolelta. Koulukiusattu nuori on erotettu yhteisöstä, eikä hänellä ole normaaleja sosiaalisia suhteita. Lopulta yksinäisyys, häpeä omasta erilaisuudesta ja viha maailmaa vastaan saattaa myös sisäiseen epäyhtenäisyyteen, suistaa itsemurhaan ja näköjään äärimmäisissä tapauksissa järkyttävään kostoon viattomille sivullisille.
Toivon, että ihmisten sydämistä löytyisi myötätuntoa. Toivon, että mahdollisimman moni lähettäisi tänään rukouksen tai kauniin ajatuksen uhrien omaisille ja ystäville sekä veritekoon ajautuneen lukiolaispojan perheelle ja läheisille.
Toivon myös, että mahdollisimman moni hymyilisi ja sanoisi jotain kaunista niille, jotka ovat kiusattuja, yksin, sairaita tai masentuneita. Toivon, että rakkaus voisi korjata tämänkin haavan- edes ajan kanssa.
~Mari~
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)