RautaHelmiSoturi

Kuvittelen kierrättäväni energiaa. Kuvittelen väriä, valoa, lämpöä, tiiviin energiamassan tunnetta, kun se kiertää kehossani. Muistelen energisiä, ruumiini tuntemuksiin unohtuneita kokemuksia. 

Sitten ykskaks kaunispäivä näen energian kiertävän, tunnen lämmön ja kihelmöinnin siirtyvän, paineen, eikä mikään olekaan helppoa enää.

Palaan hetkeksi kuvittelemaan, mutta tässä vaiheessa tiedän huijaavani itseäni: minun on nähtävä, tunnettava, kuultava, mikäli mielin oppia hallitsemaan muutosvoimiani itsessäni. Tällä erää tämä erottaakin minut Jumalista, haltioista ja muista mielikuvitusolennoista. Kaikki on helppoa vain mielikuvituksessa tai vain sen sementin selkeässä konkretian ulottuvuudessa. Nämä yhdistämällä voi tuottaa viimeinkin itse kohtalonsa, vapaasti muuttaa elämänsä haluamaansa suuntaan,

mutta

on se niin vaikeeta.

Rrrosa sapiens

Kuolonenkeli

Vajaa vuosi on kulunut siitä järkytyksen täyteisestä päivästä, jolloin mediasirkus Jokelan koulusurmien tiimoilta käynnistyi. Asiaa ratkomaan asetettu työryhmä ei ole edes päässyt loppuun edellisen massamurhan läpikäymisessä kun joudumme toistamiseen toteamaan, että tuskin edellisten uhrien muistokynttilöiden liekit ovat ehtineet sammua, kun sama tragedia on toistunut uudestaan ja kynttilät lepattavat jälleen pimenevissä syysilloissa. Viimeksi mietin, mikä saattaa ihmisen niin suuren epäyhtenäisyyden tilaan, että ainoa vaihtoehto tuntuu olevan koulutovereiden ampuminen. Nyt tuntuu, että yhteiskunnassamme on haava, josta tulee jäämään arvet. Valtava epätasapaino on aiheuttanut epätasapainon aallon, epäyhtenäisyys on tullut jäädäkseen.

Maailmaa, jossa elämme voidaan kutsua vaikkapa mediayhteiskunnaksi sillä, niin suuri merkitys erilaisilla viestintämuodoilla on. Ennen Jokelan tapahtumia en olisi osannut arvioida, kuinka suuri kohu tapauksesta syntyy. Tilanne on kuitenkin kaikessa järkyttävyydessään arkkityyppinen. Kuoleman ja elämän, hulluuden ja tervejärkisyyden, hyvän ja pahan, rauhan ja sodan vastakohtien yhdistyessä jossain tilanteessa sillä tavalla, tulee koulussa tapahtuneesta joukkomurhasta tavattoman voimakkaasti vaikuttava uutinen. Uudenlainen pahuuden antisankari on ihmiskuntaa vihaava tuhoa kylvävä kuolonenkeli, joka leikkii jumalaa karsiessaan kelvottoman aineksen ihmisrodusta. Varmasti juuri julkisuus houkuttelee tällaisiin 'näyttäviin' itsemurhan ja massamurhan yhdistelmiin. On varmasti houkuttelevampi ajatus olla hetkenaikaa ’tähti’ ja tietää olevansa seuraavat puoli vuotta mediakohun keskipisteenä, kuin ampua itsensä yksin kotona ja lähteä täältä lähes kenenkään huomaamatta.

Julkisuus ja tällaisten tapahtumaketjujen aiheuttamat maailmalaajuiset reaktiot tuottavat omalta osaltaan ilmiön. Voi varmasti ajatella, että yksi ihmisen perustarpeita on jättää jälkensä tähän maailmaan, keksiä olemassa ololleen jokin syy. On tavattoman traagista, että tällaiset vinksahtaneet yksilöt ajattelevat, että heidän jälkensä tulee olemaan tämän kaltainen ja vielä traagisempaa, että he ovat oikeassa. Miten muuten elämänsä alussa oleva nuori, joka ei ole saanut aikaan juuri mitään merkittävää pääsisi tällaisen julkisuuden keskipisteeksi? Tuskin aids –lääkkeen keksiminenkään takaisi samaa määrää palstatilaa lehdistössä. Negatiivista julkisuutta ei ole olemassa. Jokainen keskustelu, uutispätkä, blogi-kirjoitus ja paneelikeskustelu on juuri sitä, mitä tämä nuori on halunnut – julkisuutta. Hän on lopultakin huomion keskipisteessä, hän on hetken aikaa legenda.

Sex, Love, Commitment

On such a night as this

When no moon lights your way to me,

I wake, my passion blazing,

My breast a fire raging, exploding flame

While within me my heart chars.

Ono no Komachi 

(transl. by Tr. Earl Miner) 

Sub Rosa

Elitistinen luovuus

Hitauteensa turhautunut ItseJumalani tappaa itse egonsa, joka ei ymmärrä väistyä näyttämöltä, soittaa poskeaan toisen posken politiikasta ja esiintyy parantajana. Luovuus on vaarallista peliä suurin panoksin, jossa jumalatkin harvoin voittavat. Kannattaa siis ainakin kasvaa aikuiseksi, lopettaa elämällään leikittely. 

Luovuus on ääripäiden sylipainia, normaalin ja kinkkisen kitkaa, agendojen antautumista orgastiseen kuolemaan, jännitettä järjen ja järjettömyyden välillä, oivallusta tunnistaessani tuntemattoman, teesin ja antiteesin synnyttämä synteesilapsi.

Pyhät Kaksoset nussivat toisensa hengiltä, pervoveikot panevat normit halki, poikki ja pinoon yhtyessään uskossa, toivossa ja rakkaudessa, hypätessään tyhjyyteen. Ja jollen minä kokkaa muhennosta, pilko salaattia, pese pyykkiä ja venyttele lenkin jälkeen niin, räjähdän heidän lauetessaan, leviän äärimmäisyyksiin, sen sijaan, että venyisin ylhäältä alas asti, kasvaisin, kantaisin synteesin lasta. Niinpä siis käyn puolukassa tai kahvilla, pörrötän tukkaa ja vaihdan vaelluskenkiin.

Luodessani uutta kohtaan vajavuuteni, kykyni ja kyvyttömyyteni, jotka oma nautintoni naulaa ylösalaisin, yhteen sulautuneina.

Luovuus on loputon kateuden lähde Gaussin kurvin keskellä menestyville, koska luovuus on pelottavaa repiessään sydämen esiin ja koska se sopii vain rohkeille ja älykkäille.

Rrosa

Käärme paratiisissa

“Kun olen useamman ihmisen seurassa ja haluan synnyttää keskustelua, esitän jokaiselle olemassaolomme tärkeimmän kysymyksen: ”Oletko onnellinen?”, mihin kaikki vastaavat: “Olen.” Jatkan: “Mutta etkö haluaisi saada enemmän? Etkö haluaisi jatkaa kasvamistasi?” Jokainen vastaa: “Tietysti.” Totean siihen: “Ethän sinä sitten ole onnellinen.” He vaihtavat puheenaihetta.

Paulo Coelho, Portobellon noita

Onni on ehkä yksi aikamme suurimpia myyttejä ja se pakenee käsistämme kuin hiekka tiimalasista. Vaikka aikaa ei ole olemassa koemme, miten elämämme kulkee eteenpäin ja vuodet vierivät. Ajattelemme tuota onnea kuin tuonpuoleista paratiisia päivästä toiseen, hetkestä hetkeen. Paratiisissamme on kuitenkin käärme ja sen nimi on kaipaus.

Itseasiassa onni on ulottuvillamme minä tahansa hetkenä. Samassa Paulo Coelhon kirjassa todetaan: “Minä olen etsinyt elämäni aikana onnea pitkään, nyt en halua muuta kuin iloa. Ilo on kuin seksi, se alkaa ja loppuu.” Minä väittäisin, että yhtymäkohtia ilon, onnen ja seksin välillä on useampiakin. Seksin aikana pääsemme ehkä lähimmäs henkistä ekstaasia kuin milloinkaan muulloin normaalissa elämässämme, mutta kuten orgasmikin loppuu aikanaan, emme voi pysytellä huippukokemuksissamme ikuisesti. Meidän on pystyttävä myös luopumaan. Silti ekstaasin muisto ruokkii sieluamme ja muuttaa jotain meissä lopullisesti. Jokainen riipaiseva onnen ja hurmion hetki on kuin pieni kuolema.

Se mikä tekee meistä onnettomia on se, ettemme pysty näkemään onnea sarjana pieniä ilon hetkiä, jotka alkavat ja loppuvat. Emme pysty myöntämään, että elämäämme kuuluu myös kolikon kääntöpuoli, suru ja kipu. Vielä onnellisempia olisimme, jos suostuisimme myöntämään, että myös kipu ja suru loppuu aikanaan. Mikään ei kestä ikuisesti, koska maailman luonne on muuttua. Kaikki on läsnä joka hetkessä. Voimme tavoittaa pieniä onnenhetkiä myös surun aikana ja äärimmäisen onnellisuuden kirkkautta varjostaa surun häive jossain sisimpämme sopukassa.

Ilo ja onni ovat kosketuksessa, päiväunelmassa, punaisissa pihlajan marjoissa tai leudossa syystuulessa kasvoillamme. Odotamme, että toinen ihminen tuo onnen mukanaan, uusi talo, työpaikka tai auto tekee meistä onnellisia ja saamme odottaa ikuisesti oman kaipauksemme orjina. Odottaessamme prinssi rohkeaa unohdamme nauttia höyryävästä teekupista, koiran tassun äänistä ja kylvystä kynttilän valossa. Oma kallisarvoinen elämämme kulkee ohitsemme, sillä elämme unessa.

Coelhon lainaus on ristiriitainen, sillä siinä sanotaan onnen kaikkoavan kun toivoo kasvavansa. Kasvaminen ei toden totta tuokaan sellaista onnea, jota onnen kuvittelemme olevan. Kasvaminen on itsensä uhraamista, suuria mullistuksia ja kipeitä ratkaisuja. Kuten fyysiset kasvukivut kuuluvat lapsen kasvuun, kuluvat henkiset kasvukivut sisäiseen muutokseen. Silti kasvaminen tuo mukanaan ilon, kyvyn olla läsnä omassa elämässään olipa se kuinka kipeää tai pelottavaa tahansa. Emme enää etsi myyttistä paratiisia, vaan maailma ympärillämme muuttuu paratiisiksi ja kaipauksen käärme kiertyy nilkkamme ympärille kun myönnämme sen olevan osa paratiisia.

-Mari