Elitistinen luovuus

Hitauteensa turhautunut ItseJumalani tappaa itse egonsa, joka ei ymmärrä väistyä näyttämöltä, soittaa poskeaan toisen posken politiikasta ja esiintyy parantajana. Luovuus on vaarallista peliä suurin panoksin, jossa jumalatkin harvoin voittavat. Kannattaa siis ainakin kasvaa aikuiseksi, lopettaa elämällään leikittely. 

Luovuus on ääripäiden sylipainia, normaalin ja kinkkisen kitkaa, agendojen antautumista orgastiseen kuolemaan, jännitettä järjen ja järjettömyyden välillä, oivallusta tunnistaessani tuntemattoman, teesin ja antiteesin synnyttämä synteesilapsi.

Pyhät Kaksoset nussivat toisensa hengiltä, pervoveikot panevat normit halki, poikki ja pinoon yhtyessään uskossa, toivossa ja rakkaudessa, hypätessään tyhjyyteen. Ja jollen minä kokkaa muhennosta, pilko salaattia, pese pyykkiä ja venyttele lenkin jälkeen niin, räjähdän heidän lauetessaan, leviän äärimmäisyyksiin, sen sijaan, että venyisin ylhäältä alas asti, kasvaisin, kantaisin synteesin lasta. Niinpä siis käyn puolukassa tai kahvilla, pörrötän tukkaa ja vaihdan vaelluskenkiin.

Luodessani uutta kohtaan vajavuuteni, kykyni ja kyvyttömyyteni, jotka oma nautintoni naulaa ylösalaisin, yhteen sulautuneina.

Luovuus on loputon kateuden lähde Gaussin kurvin keskellä menestyville, koska luovuus on pelottavaa repiessään sydämen esiin ja koska se sopii vain rohkeille ja älykkäille.

Rrosa

Totta totisesti

Mitä on mielikuvitus? Arvostatko omaa mielikuvitustasi?

Kuka on se "minä", joka kuvittelee? Millä tavalla se vaihtelee?

Onko mielikuvitus totta? Millaista se on, se todellisuus? Millaista olisi epätosi mielikuvitus?



Rosae Rugosa

Paska ja padottu Pyhä

Toisaalta kuulin juuri, että kirjoittamiseni on arroganttista paskaa, minkä aionkin ottaa henkilökohtaiseksi rakennuspalikakseni (arroganssin osalta: paska on kunkin itsensä määriteltävissä ja sitäpaitsi se lannoitaaa). Ylenkatsetulkintakin on tietenkin vain heijastelua, mutta ajattelin, että tässä jotain alitajuista materiaalia menneiltä melskeiden vuosilta. Lupaan etsiä sitä alitajuista katsantoa pitkin aatelisen elitististä nenänvarttani, mutta jollen sitä löydä niin, en sitten. Minulle on hyödyksi, se, että pyrin rehellisyyteen ja käsittääkseni se on nöyrtymistä tosiasioiden edessä. Tai totuuden.

Toisaalta tarjoili Matroona näkyä, jossa puran murikka murikalta valtavaa, vuorensolien väliin rakennettua patoa. Saturnaalinen Binah –työ voikin olla melko yllättävää. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että hoidan ruumiistani, kotiani, raha-asioitani, puutarhaani niin, että virta valuu laaksoon ja laskee mereen, kastelee kuivat juurakot. Ja vielä ruisleipäisemmin sanottuna tämä energia virtaa vapaammin, kun kulutan syödyt kalorit urheillen, juon tarpeeksi, jotta maitohappo laimenee, kulutan vain jo ansaittuja rahavaroja, kastelen vielä hengissä olevia ruusupuskia ja avaan sekä suljen oveni oman tahtoni mukaan. Rahavirroista sanottakoon, ettei niiden aika-ajoittainen patoaminen kyllä ole pahitteeksi. Näinkin perimmäinen äidillisyys vaikuttaa elämässäni.

Voiman pidättäminen, eli muotoon saattaminen on yhtä mukavaa ja kivaa kuin synnyttäminen. Siispä monesti Saturnus vaikutuksesta pyritäänkin pyristelemään eroon: ego patoaisi pyhyyden uutta luovan muutoksen mielellään lopullisesti eroon omista sosieteettiin sopivista viritelmistään, lue: valheistaan; lue: mielellään. Binahia jopa joissain egoyhteisöissä puhutellaan paholaiseksi: nähdään tämä Pyhää lasta kantava prinsiippi sorkkajalkaisena Saturnuspukkina tai analyyttisen Alice Milleristisesti tuomitaan Äitiys yksilön (mikä se sitten onkin) pahan olon alkusyynä, eikä patisteta Liisaa Valkoisen Kanin perään pillerin pyörittämisestä puhumattakaan, eli siis matriksista heräämiseen. Laiskuutta kaikki tyyni, keskiluokan mukavuudenhaluista väistelyä!

No pain, no gain: hus, lenkille siitä!


Rosa Rosmariini Mariini

Joutavaa

Nousen niskaseisontaan ja muistelen eilisillan elokuvaa markiisi de Sadesta. Inhimillinen on osa pyhää ja sen pyhän ylistämisen estäminen ensimmäinen kuolemansynti
ja
kas,
establishmenttia, elikäs matriksia, elikäs kuvitelmaa ns. yhteisestä oikealla tavalla ihmisenä olemisen muotista hellivät heittävät ensimmäisenä tyrmään tai muuten vain tyrmäävät ne, jotka osoittavat, että todellisuuden ja todellisuuskuvitelman välistä puuttuu silta. De Sade toi aikalaistensa kaksinaismoraalin iholle ja eihän semmoinen nyt sovi.

Nyt venyttelen kestojumisia takareisiäni ja tuumailen, kuinka johduin pohtimaan tässä eilisen korvilla myös älykkyyden käsitettä, kun lukaisin jotain ääliötulkintaa inhimillisen käyttäytymisen periytyvyydestä. Siinäkin sitä taas käytettiin jotkuta, mitätahansa käteen sopivaa, asiaansa ajavaa keppihevosta vain oman itsensä kohtaamisen esteenä ja näppärästi siirrettiin vastuu omista varjoelementeistä geenien koodaamien proteiinien ja entsyymien kontolle. Joku kadotettua omnipotenssiaan kaihoava oli kekannut, että raiskaukset olisivat evoluution keino tuottaa ihmispopulaatioihin vaihtelua. Toisaalla oltiin kyllä sitä mieltä, että miehelläkin on sielu, mutta tässä unohdettiin, että ihmiskeskeinen vuorovaikutus olisi muutakin kuin tiedostamattomien hajureseptorien toimintaa. Että voi valita. Voi valita sen miten käyttäytyy. Voi jopa valita, mitä ajattelee ja kas, sitä myöden voi valita, mitä tuntee.

Esimerkissäni on yksi yleispäteväksi havainnoimani ilmiö: milloin mielipiteiden yhtenevyys uupuu eli, ei juttua kannata jatkaa, koska jutusteltavan kyydissä köröttää vielä liian monta mörköä. Ne piru tarttuvat kuin virukset, joten etäisyys on paikallaan taudin tässä vaiheessa. Viittaan myös mainittuun de Sadeen ja hänen kristuskohtaloonsa.

Muutenottaen elämä on kivaa ja karkkilakko ohi. Aionkin siis tästä juhannusruusu- ja jäätelöostoksille. Jos vaikka amatsonitaistelija tälläerää.

KokkoRosa, joka
pakaroitaan venytellessään arvelee kuinka itse suhtautuu nykymarkiiseihin: ottaako tutkiskellakseen vai torjuuko kokonaan?

Maksaako vaivan?

Kannattaako valmistaa kasvot kohtaamaan kasvot, jotka sinä kohtaat? (Vielä on oleva aikaa...) Mitä hyötyä siitä on, tunnenko itseni paremmin vai huonommin? Paraneeko elämänlaatuni Feri harjoittelun myötä?

Mitä hyötyä?

(Siis kannattaa pohtia ylipäätään koko hyödyn –käsitettä ja sitä, miten sen itselleen hahmottaa: onko se syötävää, tunnettavaa, liikkuvaa, vai mitä se on.)(Lisäksi kannattaa pohtia sitä, miksi meikäläisaikalaiset koko ajan pähkäilevät hyödyllisyyksiä ja hyödyttömyyksiä samalla, kun yhä enemmän viettävät aikaansa virtuaalitodellisuuksissa ja elämän ilo annostellaan irtokarkkihyllyllä.)

Mikä on hyödyttömyys?

”Kuka Kukka kulmillani kruununani ja mikä on tämän Pyhän pyyteenä? Jotta, totta totisesti tuntisin itseni kauttaaltaan!” Tämä on joka-aamuinen Ha –rukoukseni. Feri shamanismin ydin on siis itsensätuntemisessa. Kuulostaa sitten miltä kuulostaa, lukijasta riippuen psykonauttiselta sukellukselta, tylsyyden multipotenssilta tai jänskän makuiselta tikkarilta, mutta tuon tuntemisen tutkimusmatkalaivueen vanavedessä kyllä seilaa kaikenlaista kiinnostavaa: hengistä henkilöihin vuossatain varrelta. Luultavasti näiden sattumien summana säilytämme uteliaisuutemme, joka saa meidät kunkaisenkin kurkistamaan huomispäivään, mutta Feriä opiskellessa itsensä tuntemisen ydin säilyy: sivupoluille ei poiketa.

Aina välissä on hyvä, hyödyn ohella pohtia sitä, että me kukin olemme Jumalia. Se tietenkin ensisilmäyksellä herättää herkullisia omnipotentteja houkutuksia, mutta arkimatriksissa tarpovaa kyllä enemmänkin kiusaa se, että hän unohtaa Pyhyytensä kuin, että muistaa suuruuttaan ja kauneuttaan.

Jos minä en olisikaan Jumala, niin kuin meidät matriksissa on ohjelmoitu uskomaan, niin miten se muuttaisi kohdallani hyödyn käsitettä? Siten, rakas lukijani, että hyöty ei olisikaan mitään arvokasta, tasapainoista ja kaunista. Hyöty olisi jotakin rahalla ja statuksella mitattavaa. Korvikkeeseen tyytymistä tyydytyksen sijaan. Sillä rahalla ja statuksella voisin toki sitten hankkia jotain tasapainoista ja kaunista, mutta siinä vaiheessa olisin jo keikkunut niin pitkälle tasapainosta, että onnellisuuteen uppoaisi pitkä penni. Jatkuva hyödyn tavoittelu vammauttaa.

Jos ja kun minä harjoittelen Feriä niin minä ymmärrän, että olen Jumala niin myös hyötyminen on osa Pyhyyttä, joka siis on kaikkialla. Pyhyys ja/tai jumaluus on G8 kokoontujissa, leppäkertussa, joka söi kirvat, kynsivalleissani, hiekalle tuoksuvassa pikkupojassa, pöydässä, jonka syistä voi lukea muiston sen satavuotisesta mäntyelämästä ja sitä pyyhkivässä luudussa, jonka puuvilla kuivutti Aral järven... Niinpä minun ei tarvitse tyytyä ruususen uneen, vaan voin tyydyttyä valveilla ollessani kauneudesta, ilon ja rakkauden kohtaamisesta.



Rosakko
Muuten, tämä nyt ei yritäkään olla loogisesti loppunviljeltyä kauraa. Saa palauttaa.

Ferin jumaluudet

"Goddes Giving Birht" Norman E. Masters
Alussa ei ollut mitään ja kaikki tiivistyi yhteen potentiaaliseen pisteeseen. Musta aukko oli täynnään tyhjyyttä, eikä aikakaan edennyt, vaan lepäsi sykkyrällä kietoutuneena pituuteensa kuten kantasolun kromosomit toisiinsa. Sitten se itsestään hedelmöittyi, simsalabim! ja alkoi laajeta! Tätä edeltää Tähtijumalattaren hekumallinen rakastelu peilikuvastaan luomansa jumaluuden kanssa. Kas, kun avaruuden musta pinta kaareutui, heijastellen Quakoralinan kauneutta, eikä hän enää halunnut olla yksin.

Tähtijumalattarella on monta nimeä, mutta ensi- ja viimekädessä hän on se kosminen kohtu, johon kaikki palaa ja josta kaikki ilmenee.

Syntyi aika, purskahdus nopeaa valoa, hillitön kuin ukkosmyrskyssä säikäyttävä salama. Kiitäessään avaruuden äärettömässä ajassa tämän valonnopeuden kiihtyvyys aiheutti pienen paineen, vastuksen sen edetessä ja tämän paineen tiivistämää energiaa on kaikki, mikä on. Ei ilman valoa, ei ilman kiihtyvyyttä, ei ilman paikkaa. Sillä joka ikinen molekyyli koostuu hiukkasista, jotka ovat vain hillittömän nopeasti etenevää valon tanssia. Tähtijumalataren synnyttämä valo tilassa jatkaa matkaansa. Babalon pursuaa sylistään, syöttää itseään kuin imettävä äiti.

Dian-y-Glas ja Nimue kuhertelevat tämän alkukantaisen rakastumisen kannattelemina, keksien seksileikit yhä uudelleen ja uudelleen. He ovat nuoria, iloluontoisia ja arvaamattomia keijukaisia. Heidän naurunsa tarttuu ja mutta niin tarttuu heidän surunsa armottomuuskin. He kylvävät sydämeesi siemenen, josta versoo viattomuuden Mustan Sydän.

On hiostavan kuuma. Katselen ihokarvat pörhölläni mereltä nousevaa myrskyä. Taivas on mustelman sinen ja meri miltei musta. Yhä yltyvä aallokko pirstoutuu valkoisena harjaksena valtavaa, tornimaista rantakalliota vasten, jota kultaa rannikolta paistava auringonvalo. Salamat välähtelevät ja lokit kirkuvat. Siinä silmieni edessä Mari ja Twr keskustelevat kiivaasti ja minä toivon, että ehdin sisälle suojaan, ennen sateen alkua. Kädelleni lennähtää leppäkerttu ja olen kompastua eteisen lattialla hirvensarviin. Hostelin seinä saa kohta uuden kitsikkään koristuksen.

Voimalaitoksen kanavan vesimassa valuu mustana ja vahvana. Sen virta pitää hengissä tämän kaupungin. Pakkaspäivinä Anna höyryää koristamaan kanavanvarren koivujen paljaita käsivarsia, sillä se virtaa aina sulana. Arddu kurottaa kuolonkankeutensa ikkunan kuurankukkiin. He ovat ikivanhoja, pelkkää ilmaa tai poltetta. Jäätävä virta suonissa tai paljaana kalahtava askel.


Rosa