Lempeys

Törmäsin juuri tunnematriksiini. Tunenmatriksi on Marin kehittelemä käsite, joten kunnia hälle. Hän on edelleen metsässä, joten otan siis omin luvin leikkiini Marin maan mainon termin.

Kiukku kihelmöi miltei vastustamattomana tuskana huudahtaa, että haista sinäkin ja näyttää keskisormea, mutta oneksi olen seurannut miltei vastaavaa näytelmää sivusta ja hokasin kesken sadatteluni, että jaa: olen olettanut, että tässä tilanteessa pitäisi tuntua siltä ja tältä ja näinnikkäästi. Siis oletustunne on yksi asia ja oikea tunne jotain kokonaan muuta. Lisäksi tietenkin olen myös olettanut, että ihmiset olisivat oikeasti ajatusmatriksini kaltaisia. Sen toki tajusin ihan oitis. En siis liitänyt lankoja pitkin kuristaakseni lähmmäistäni.

Lempeys on semmoinen tunneansa meikäläiselle, johon taajaan tahdon takertua ja jossa taajaan jatkan satujen sepittelemistä, vaikka todellisuus on jo aikaa sitten kivistänyt otsalohkossa: sekä tunteena, että ajatuksena. Lempeältä vaikuttavat ihmiset ovat todella harvoin sitä oikeasti. Heidän tarkoituksensa on luoda joustava, pehmeä, rakastettava illuusio, johon meikäläisen kaltaiset pallopäät tai heille muuten vaan vaikeahkot tuttavuudet takertuvat kuin kärpäset lehmanpaskaan. Siinä sitten minä otan itseeni siitä sun tästä ja väännän valheilla itseäni korkkiruuville ja tykkään tykkäämästä päästyäänkin ja puolustan hankalaa käytöstä ja silkkaa vittuilua. Selitän, että tämä on niin rakastettava, että tämä henkilö on niin lempeä. Oikeasti hän on niin hyvä tyyppi, vaikkei muuta juuri tee, kuin on koko rahalla hankala ja aiheutta mielipahaa taajaan. Miksi?

Siksi, että olen uskotellut kyseessä olevan lempeän ihmisen, joka pursuaa rakkautta, suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa. Haluan uskoa, että minut suvaitaan. Haluan niin kovin uskoa, että minusta pidetään. Koska haluan, että minua rakastetaan. Kyse onkin ollut sosiaalisesta ansasta, keinosta hallita meikäläisen kaltaista, helposti höynäytettävää, joka auliisti uskoo kaikista yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Siinä me tampiot sitten sätkimme ja ihmettelemme, kuinka otamme turpiimme, aina vaan.

Ihmiset, jotka oikeasti ovat lempeitä, eivät useinkaan vaikuta siltä päälepäin. Heille ei ole sosiaalista etua siitä, että ilmaisevat ihmisrakkauttaan, useinkin päin vastoin: he ovat herkkinä ja haavoitettuina ja myötäävinä opetelleet kantapään kautta suojaamaan itseään, olemaan rankaisematta mutta myös hellimättä lähimmäisensä heikkouksia. Sillä lempeät ihmet ovat huomanneet, ettei se auta. Vain rehellisyys auttaa oikeasti, mutta siitä sataa herkästi paskaa niskaan.

Niinnettä vaikka tekisi mieleni repiä turpaani värikkäämminkin ja tekisi mielini oikutella oikein olan takaa ja mieluustipa antaisin samalla mitalla niin en kuitenkaan. Henkäisen ja irrotan itseni, vapautan vastuusi: tukin suuni. Sillä tavalla minulle tulee oikeasti parempi olo,

vaikkakin,

kieltämättä,

myös hieman surumielinen.


Rosa Rugosa

Paska ja padottu Pyhä

Toisaalta kuulin juuri, että kirjoittamiseni on arroganttista paskaa, minkä aionkin ottaa henkilökohtaiseksi rakennuspalikakseni (arroganssin osalta: paska on kunkin itsensä määriteltävissä ja sitäpaitsi se lannoitaaa). Ylenkatsetulkintakin on tietenkin vain heijastelua, mutta ajattelin, että tässä jotain alitajuista materiaalia menneiltä melskeiden vuosilta. Lupaan etsiä sitä alitajuista katsantoa pitkin aatelisen elitististä nenänvarttani, mutta jollen sitä löydä niin, en sitten. Minulle on hyödyksi, se, että pyrin rehellisyyteen ja käsittääkseni se on nöyrtymistä tosiasioiden edessä. Tai totuuden.

Toisaalta tarjoili Matroona näkyä, jossa puran murikka murikalta valtavaa, vuorensolien väliin rakennettua patoa. Saturnaalinen Binah –työ voikin olla melko yllättävää. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että hoidan ruumiistani, kotiani, raha-asioitani, puutarhaani niin, että virta valuu laaksoon ja laskee mereen, kastelee kuivat juurakot. Ja vielä ruisleipäisemmin sanottuna tämä energia virtaa vapaammin, kun kulutan syödyt kalorit urheillen, juon tarpeeksi, jotta maitohappo laimenee, kulutan vain jo ansaittuja rahavaroja, kastelen vielä hengissä olevia ruusupuskia ja avaan sekä suljen oveni oman tahtoni mukaan. Rahavirroista sanottakoon, ettei niiden aika-ajoittainen patoaminen kyllä ole pahitteeksi. Näinkin perimmäinen äidillisyys vaikuttaa elämässäni.

Voiman pidättäminen, eli muotoon saattaminen on yhtä mukavaa ja kivaa kuin synnyttäminen. Siispä monesti Saturnus vaikutuksesta pyritäänkin pyristelemään eroon: ego patoaisi pyhyyden uutta luovan muutoksen mielellään lopullisesti eroon omista sosieteettiin sopivista viritelmistään, lue: valheistaan; lue: mielellään. Binahia jopa joissain egoyhteisöissä puhutellaan paholaiseksi: nähdään tämä Pyhää lasta kantava prinsiippi sorkkajalkaisena Saturnuspukkina tai analyyttisen Alice Milleristisesti tuomitaan Äitiys yksilön (mikä se sitten onkin) pahan olon alkusyynä, eikä patisteta Liisaa Valkoisen Kanin perään pillerin pyörittämisestä puhumattakaan, eli siis matriksista heräämiseen. Laiskuutta kaikki tyyni, keskiluokan mukavuudenhaluista väistelyä!

No pain, no gain: hus, lenkille siitä!


Rosa Rosmariini Mariini