PLATEAU

Luetteloin alla erilaisia omakohtaisesti koettuja tasannemalleja.

JURPOTUSTASANNE
Kökötät jähmettyneenä johonkin asentoon, vielä senkin jälkeen, kun jäseniäsi pistelee. Yrität jurpotustasanteellasi kerjätä huomiota. Myötätunnon sijaan lähimmäiset ärtyvät ja väistelevät sinusta huokuvaa itsesääliä. Jurpotustasanne loppuu, kun alat tympimään itseäsi. Naama peruslukemilla.

TOIMINTATASANNE
Pakenet tietoisuutta tasanteeslla olemisesta hyppäämällä toiselle tasanteelle. Huomaat olevasi taas tasanteella ja hyppäät toiselle tasanteelle. Huomaat olevasi taas tasanteella ja hyppäät taas tasanteelle. Tylsistyt siihen, että kaikki on hyvin hermeneuttista. Naama epäuskoisessa virneessä

KYPSÄ TASANNE
Olet jo kokenut sen verran raskaita ja livettäviä rinteiden kapuamisia, että osaat ottaa tasanteen lepäämisen kannalta ja arvostaa sitä. Tiedät, ettei tämäkään tasanne kestä kovin kauaa, siksipä nautit elämästä: syöt mansikoita ja kermavaahtoa. Pukeudut näyttävästi ja tanssit pöydällä. Naama loistaa kuin Naantalin aurinko. Tasanne loppuu ego-ongelmiin.

YLLÄTYSTASANNE
Odotit eteneväsi, mutta huomaatkin edenneesi odotushuoneeseen. Aavistelet, että tulet seuraavaksi avaamaan hammaslääkärin oven. Avaudut tästä ystävällesi, joka pyytää sinua pukeutumaan näyttävästi ja tanssimaan pöydällä. Tämän jälkeen lohdutat ystävääsi, joka yllättäen on juuttunut hammaslääkäritasanteelle. Naama ymmyrkäisenä sekä hämmästyksestä, että laulamisesta samalla, kun tanssii pöydällä. Tämäkin tasanne loppuu ego-ongelmiin.

EPÄTOIVOINEN TASANNE
Odotat, että edes jotain tapahtuisi. Mitään ei tapahdu. Yksikään invo ei kolahda ja kynttilät ovat loppu. Koska sinulla on tylsää, teet kokeeksi magiaa, jotta näkisit keijuja, menninkäisiä, haltioita ja tonttuja. Näet keijuja, menninkäisiä ja haltioita. Tämä on vaarallisin tasannelaji ja se sattuu yleensä aloittelijoille. Naama keskittyneessä tai pelokkaassa irveessä.

EPÄUSKOINEN TASANNE
Annat periksi sille, ettei nyt oikein huvita, ole aikaa, et jaksaisi, eikä kiinnostaisi harjoitella. Sinusta tuntuu siltä, että on aika tehdä jotain muuta. Teet muuta. Vähän ajan kuluttua mänty tai männinkäinen jututtaa sinua lähimetsässä, kun olet kotiutumassa tupperwareiltamista kääretortunjämät repussa. Palaat ärtyneenä Ferisorvin ääreen. Naama väkinäisessä hymyssä.


epävakavikko
Rosakko
rosoin, rämein ja revittelyin

Lempeys

Törmäsin juuri tunnematriksiini. Tunenmatriksi on Marin kehittelemä käsite, joten kunnia hälle. Hän on edelleen metsässä, joten otan siis omin luvin leikkiini Marin maan mainon termin.

Kiukku kihelmöi miltei vastustamattomana tuskana huudahtaa, että haista sinäkin ja näyttää keskisormea, mutta oneksi olen seurannut miltei vastaavaa näytelmää sivusta ja hokasin kesken sadatteluni, että jaa: olen olettanut, että tässä tilanteessa pitäisi tuntua siltä ja tältä ja näinnikkäästi. Siis oletustunne on yksi asia ja oikea tunne jotain kokonaan muuta. Lisäksi tietenkin olen myös olettanut, että ihmiset olisivat oikeasti ajatusmatriksini kaltaisia. Sen toki tajusin ihan oitis. En siis liitänyt lankoja pitkin kuristaakseni lähmmäistäni.

Lempeys on semmoinen tunneansa meikäläiselle, johon taajaan tahdon takertua ja jossa taajaan jatkan satujen sepittelemistä, vaikka todellisuus on jo aikaa sitten kivistänyt otsalohkossa: sekä tunteena, että ajatuksena. Lempeältä vaikuttavat ihmiset ovat todella harvoin sitä oikeasti. Heidän tarkoituksensa on luoda joustava, pehmeä, rakastettava illuusio, johon meikäläisen kaltaiset pallopäät tai heille muuten vaan vaikeahkot tuttavuudet takertuvat kuin kärpäset lehmanpaskaan. Siinä sitten minä otan itseeni siitä sun tästä ja väännän valheilla itseäni korkkiruuville ja tykkään tykkäämästä päästyäänkin ja puolustan hankalaa käytöstä ja silkkaa vittuilua. Selitän, että tämä on niin rakastettava, että tämä henkilö on niin lempeä. Oikeasti hän on niin hyvä tyyppi, vaikkei muuta juuri tee, kuin on koko rahalla hankala ja aiheutta mielipahaa taajaan. Miksi?

Siksi, että olen uskotellut kyseessä olevan lempeän ihmisen, joka pursuaa rakkautta, suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa. Haluan uskoa, että minut suvaitaan. Haluan niin kovin uskoa, että minusta pidetään. Koska haluan, että minua rakastetaan. Kyse onkin ollut sosiaalisesta ansasta, keinosta hallita meikäläisen kaltaista, helposti höynäytettävää, joka auliisti uskoo kaikista yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Siinä me tampiot sitten sätkimme ja ihmettelemme, kuinka otamme turpiimme, aina vaan.

Ihmiset, jotka oikeasti ovat lempeitä, eivät useinkaan vaikuta siltä päälepäin. Heille ei ole sosiaalista etua siitä, että ilmaisevat ihmisrakkauttaan, useinkin päin vastoin: he ovat herkkinä ja haavoitettuina ja myötäävinä opetelleet kantapään kautta suojaamaan itseään, olemaan rankaisematta mutta myös hellimättä lähimmäisensä heikkouksia. Sillä lempeät ihmet ovat huomanneet, ettei se auta. Vain rehellisyys auttaa oikeasti, mutta siitä sataa herkästi paskaa niskaan.

Niinnettä vaikka tekisi mieleni repiä turpaani värikkäämminkin ja tekisi mielini oikutella oikein olan takaa ja mieluustipa antaisin samalla mitalla niin en kuitenkaan. Henkäisen ja irrotan itseni, vapautan vastuusi: tukin suuni. Sillä tavalla minulle tulee oikeasti parempi olo,

vaikkakin,

kieltämättä,

myös hieman surumielinen.


Rosa Rugosa

Rosa Victor!

Jurotan. Yksityisyydestä ei ole tietoakaan, kun kaikki lomailevat. Niinpä ei ole kovin kummoista rituaalielämääkään. Yritän olla irvistämättä lähimmäisille syyttä suotta ja suhtautua takapihan siilinpaskoihin suvaitsevaisesti. Jänskintä on, kun mies katselee Tour de France'n loppukiriä jonkun Temppeliherrain luostarin takapihalle.

Mutta huomenna, 18.7.2007 (ja kun laskette ne yhteen niin saatte päivämäärästä 7) tikataan nahkaani ruusuja! Amor vincit omnia!


Rosa Rugosa
ps by Mari:
"Mitä me tehtiin ennen kabbalaa?"

Muistelkaamme

Tänään, perjantaina, kolmantenatoista päivänä on hyvä muistella Temppeliherrain väkivaltaista kohtaloa paavi Klemens Viidennen ja Ranskan kuninkaan Filip Kauniin välisessä valtataistelussa, jossa oli vallan lisäksi kyse ennenkaikkea rahasta. Lokakuun 13. perjantaina 1307 anno domini Filip Kaunis vangitutti koko Temppeliritarien upseeriston Ranskassa ja tuhosi koko järjestön, jolle oli velkaa sekä kiitollisuutta, että rahaa. Tuntekaamme myötähäpeää ja verratkaamme silloista paavillista ylenkatsetta nykyiseen.


MacBenach!
Rosa

Kesävisa, osa II

Oikeastaan tämän kirjoittaminen kuuluisi Marille, kaikki kunnia siis hänelle, mutta hän on keskellä Savolaista viidakkoa keskustelemassa haltioiden ja menninkäisväen kanssa. Sitten visailuun:

Mikä on muisto?
Lisähämmennyskysymys: uskotko muistoihisi?

Tätä voi pohdiskella myös lukemalla Crowley -sedän Magick Without Tears kirjan kappaleita jälleensyntymästä.


Rosakko

Kesävisa, osa I

Mikä osa sinusta on vastuussa: ruumiisi vai muistosi?


Ai, että mitenkä tähän päästiin? Foucaultistapa tietenkin ja erinäisistä sci-fi pohdinnoista, ettäjotta jos ihminen tai noin ihminen, olisi kuolematon, muttei mutatoitumaton, että loppuisiko se vastuu siinä vaiheessa (missä?) kun olisi mutatoitunut alkuperäisestä aivan muuksi. Päädyn jostakin intuitiivisestä syystä symppaamaan käsitystä, että vastuu asuu (saa nauraa) muistoissa. Että se on sitten voi-voi hirmuhallintojen tukijat, fundiskapitalistit ja sortajasuvut.


Rosa Kokko, realistiokkultisti

Lennä, uneksi

Ystäväni näki unta esikoisen erikoisesta vaatetuksesta ja rokkikukkoudesta. Annamme periksi enteille ja unelmille: ostamme nuorelle herralle sähkökitaran lahjaksi, kun hän jättää lapsuuden taakseen. (Tämä kera vannottelun, että jatkaa konsassa.)

Toivon kuitenkin, että esikoinen opiskelisi itsensä insinööriksi tai lääkäriksi. Toivon myös, että hän eläisi säällisen keskiluokkaisesti: rivitalo-osake ja akateeminen vaimo. Miksiköhän toivonkin lapselleni helppoa heteroelämää? Kasvatan heitä kuvitelmaan, että noituus on salonkikelpoista. Mikä elämänmittainen valhe! Siispä olen kerrankin viisaasti vinkumatta vastaan, kun isänsä päättää vain ykskantaan suvaita lasta semmoisena kuin se on: hörhönä.


Rosaäiti.
Mutta hyvistä käytöstavoista en tingi! Meikäläisen penikoista ei kyllä tule ynseitä ylenkatsojia, mitä Suomen pakanaskene pullistelee!

Tuntea, tietää, tahtoa, tohtia ja tukkia turpansa.

Valtavirta suhtautuu kaksijakoisesti tunteisiin: toisaalta ne pyritään siivoamaan nopeasti nurkista häiritsemästä keskittymistä tärkeisiin asioihin ja toisaalta taas monet pitävät elämänsä varsinaisena sisältönä niissä vellomista: orientoitumista tunteiden mukaan, mihin milloinkin käsillä olevaan asiaan. Molemmat ääripäät johtavat siihen, ettei ihminen oikeasti kohtaa kipuaan, iloaan ja elä sitä jalat maassa ja pää kohti taivasta kera tunteinensa.

Varsinainen verkostoajan myytti on, että minä tiedän ja jos joku uusi asia ilmestyy elämääni niin, aina voin halutessani löytää kaiken tiedon näppärästi googlettamalla. Kuvittelemme, että meillä on pääsy käsiksi kaikkeen tietoon ja että se tarkoittaisi samaa kuin tietäminen. Molemmat kuvitelmat ovat suuruudenhulluja. Tieteessäkin tietäminen perustuu testaamiseen, mikä käytännössä tapahtuu niin, että todetaan vanha tieto noin oikeaan viittaavaksi, jos sen pohjalta voi soveltaa tai löytää uutta tietoa. Lisäksi unohtuu, että tietäminen ei veilä ole tiedostamista eikä sekään vielä oivaltamista.

Mistä sitten tietää, mitä tahtoo? Kun kokee tunteita asioita kohtaan, mielyttäviä, vastenmielisiä, neutraaleja asioita kohtaan, innostavia, ikävystyttäviä, jne asioita kohtaan. voi näistä havainnoista kasvaa tietoa siitä, mita asioita tahtoo välteltävän ja mitä kohdattavan useasti. Tahtomisen tietäminen edellyttää tuntemisen tiedostamista, omaa tuntoa, elikäs itsensä kohtaamista. Helppoa vai? No miksikähän sitten enemmistölle ihmisistä on niin tavattoman vaikeaa edes istua itsensä kanssa kymmentä minuuttia päivisin ja miksikähän enemmistön mielestä autuuden päämäärä on turruttaa tunteensa täysin viinalla, viihteellä tai suorittamalla?

Se, ken tietää kohdanneensa todellisen tahtonsa, muistaa tämän varmuuden muassaan kantaman rohkeuden. Ja se rohkeus kantaa vaikeuksien ja vastusten ylitse. Tiedostaessaan tunteensa, ja tietäessään tahtomansa tohtii myös vastustaa velttoja, helppoja valintoja, jotka houkuttavat luovuttamaan, mukautumaan heikkouksiin, joko omiin tai muiden.

Sitten sitä voikin tehdä mitä tekemän täytyy ja ruikuttamatta olemisen oikeutusta, sillä ei sitä selittelemällä lisätä, elämällä todeksi, toteuttaa omaa Todellista Tahtoaan. Luonnollisesti matkan aikana muuttuu ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.


Rakkaus on Laki, Rakkaus Tahtomisessa.


Rosa