Sirkuspäivä

Keskustelin tässä eräänä päivänä unelmista ja unelmien kuolemisesta. Tiedättehän, sinulla, minulla ja meillä kaikilla on jokin unelma, jota voidaan kutsua unelmaksi isolla U:lla. Tämä haave on polttoainetta, joka ruokkii sinua arjen harmauden keskellä, tavoite jota kohti vaeltaa, iloinen ajatus, joka nostaa hymyn huulillesi. Saatat unelmoida suloisia päiväunia ja tamä ihana haaveesi on kuin Avalon tai salainen pakopaikka suljettujen silmäluomiesi takana.

Joskus käy kuitenkin niin, että unelma kuolee. Unelma saattaa kuolla omaan mahdottomuuteensa, se saatetaan korvata uudella unelmalla tai se vain lakkaa kiinnostamasta. Joskus unelma kuolee jopa silloin, kun se täyttyy. Etenkin silloin.

Kuvan kaunis morsian itkee häiden jälkeen tolkuttoman kalliissa leningissään, koska hääkakussa oli vääränlaiset koristeet eikä unelmien päivä ollutkaan täydellinen. Pakettitalon kiiltävälle parketille pisaroi katkeruuden kuumia kyyneliä, sillä talopakettiunelman kylkiäisinä oli kariutunut parisuhde ja liian paljon velkaa. Aikuisten maailmassa esimerkkejä on loputtomiin. Juuri kun saat sen, minkä olit palavasti halunnut huomaat, että sydämmesi on ilon sijaan tyhjä ja maailma on huijannut sinua. Onnen sijaan tunnet karvasta pettymystä. Unelmasi on pilattu, riistetty tai tärvelty. Uskoit unelmaasi, käytit siihen aikaa ja energiaa ja mitä sait tilalle? Sait jotain avian muuta kuin odotit.

Käytin esimerkkinä keskustelussani sirkusta. Lapselle luvataan perjantaina, että seuraavana päivänä mennään sirkukseen. Kaikki lapsen toverit ovat käyneet siellä heti sinä päivänä kun sirkus on tullut kaupunkiin, joten lapsen odotukset ovat korkealla. Ystävät ovat kuvailleet ihmellisiä taitotemppuja trapetsilla, hulvattoman hauskoja pellejä, hevosia jotka osaavat kävellä kahdella jalalla ja aivan oikeaa tuuheaharjaista leijonaa. Illalla uni tulee hädin tuskin silmiin ja aamulla ensimmäinen ajatus on SIRKUS. Illalla, juuri kun unelma on toteutumaisillaan, tapahtuu jotain. Maailma tulee väliin, elämä muuttuu. Sirkukseen mennäänkin vasta huomenna. Äiti ja isä ovat kovin pahoillaan.

Huomenna ei kuitenkaan ole enää sirkuspäivä. Jotain on mennyt peruuttamattomasti pieleen, eikä sirkus tunnu enää sirkukselta. Pettymys tai pettymyksen pelko on vienyt kärjen koko ilolta. Ehkä jossain vatsanpohjalla ollut kuristava tunne on saanut sirkuksen värit haalenemaan. Ehkä mielessä kuiskinut pahaenteinen ääni on saanut meidät uskomaan, että sirkuspäivää ei tulekaan. Ehkä sirkus ei ollutkaan loppujen lopuksi niin täydellinen. Ehkä se oli edellisen odotuksen ja sitä seuranneen pettymyksen jälkeen vain toinen pettymys.

Mietin, mitkä kaikki unelmani ovat muuttuneet peruuntuneiksi sirkuspäiviksi. Mietin, miten tavattoman voimakas vastapari pelko ja toivo ovat. Pelko on ehkä voimakkain tunteemme, onhan sen tehtävä joskus ennen ollut suojella meitä vaikaissa olosuhteissa. Silti se joka pitää meidät elossa on toivo. Toivoessamme ja haaveillessamme jostain meidän on oltava varuillamme, ettei unelmamme muutu perfektionistin pakkomielteeksi.

Suren unelman kuolemista enemmän kuin rakkaan ihmisen menettämistä. Toisinaan unelma ei voi koskaan kuolla, vaan unemalla on sielu ja se elää ikuisesti. Todellisuus on vain hetkittäisiä väläyksiä, sen sijaan unelma on jotain ideaalia, jotain joka elää ikuisesti ja kuin myyttien sankarit- kuolee vain syntyäkseen uudelleen.

-Mari-


"Ei se, että valehtelit minulle, vaan se että en enää usko sinua, on järkyttänyt minua." -Friedrich Nietzsche