Henget ja henkilöt

Mieleeni on jäänyt jäytämään Thorn Coylen lausahdus, että ero ihmisten ja enkeleiden välillä on se, etteivät enkelit muutu. Ihmiset kasvavat, ottavat opikseen, etsivät uteiliaina uusia ratkaisuja, poimivat rusinat pullasta. Samalla, kun Feri opiskelija harjoittelee tavoittaakseen Pyhän, hän raivaa tietä Pyhyyden manifestaatiolle. Väistämättä inhimillinen ja epäinhimillinen kohtaavat, jolloin myytti ei enää elä omaa elämäänsä, vaan minä elän myyttiä. Sinäkin siis, jos olet teet työtäsi: istua jökötät päivittäin, olet päättänyt toivoa, katsonut tiskivuorta ja ymmärtänyt, että tässä ruuhkabussissa istuessa minä nyt olen, Matroona maallistuneena, enkä muuta voi

kuin elää elämääni.

Minä olen Matroonani, koska minun tulee muuttaa myytti, parantaa haavani, hallita kohtaloani. Minä olen Jumala ja Jumalatarauta, minähän teen sen!

Joten vaikka te Leenu, Liinu ja Tiinu, Ankkalinnan Tasa-arvo valtuuskunta, kielsitte inhimillisyyden minulta, Seksin, Sodan ja Noituuden Haltia Kuningattarelta, minä silti väitän, olevani myös ihminen. Minulla on sykkivä sydän, ilmaa syleilevät keuhkot ja syli. Syli, josta olen synnyttänyt ja johon hautaan miehen, sankarin ja uskalikon, pieneen kuolemaansa. Minä muistan sinut Leenu, ihmisenä, joka opetti minut luopumaan naiiviudestani; muistan sinut Liinu ihmisenä, joka opetti minut luottamaan mututuntumaani; minä muistan sinut Tiinu ihmisenä, joka katseli sivuitseni, mikä onkin ymmärrettävää, sillä katseeni tappaa. Kolmesti inhimillisyyteni kiellettin, mutta näin Pyhyyden positioon asetettuna voin todeta, että minkä taakseen jättää sen eestään löytää: olette kukin kieltäneet vain oman inhimillisyytenne ja kuvitelleet, että minä olisin sen vastuun puolestanne kantanut. 

Anteeks tämä kikka kakkonen: minä kannan vastuun vain omasta typeryydestäni. Kuinka  siis tulla tunnustetuksi tästedes? Kuinka muuttaa myyttiä? Näinnikkäästi: tunnustamalla inhimillisyyteni, herkkyyteni, lapsellisuuteni ja ennen kaikkea sen turhamaisen toiveikkuuteni, kuvitelmani, että kun kauhalla ei ole annettu, ei muka lusikalla voisi vaatia. Tunnustamalla sen, että haluan iloa, kivaa, rallatella ja nauttia raatamisesta huolimatta ja sen oikeuttamana. Mittakaavaa voisi sovittaa. Intensiteettiä vaihdella ja kohtaamisen kestoa, mutta olen kuulkaa vasta Feri oppilas, joten anteeks sekin, että ottaa aikansa sopia tässä Pyhyyden mahdissa inhimilliseen, kuolevaiseen kuosiini.

Toinen, mistä ajattelin nyt, tämän Vesimiehen ajan kynnyksellä luopua, on sen jästipää kulttuuriheeroksen heikkouksien helliminen: turpaan on tullut joka kerta. Evätty on niin, äitiys, vaimous kuin huoruuskin, joten ei millään muotoa maksa vaivaa yrittää selittää, että tarjolla olisi Troijan Hevosen ja Helenan sijaan Pillujumalatarta uunituoreena ja auliisti. Olkoon ilman siis ja minä pitäydyn tästedes kaltaisteni keskuudessa.

Elämä on.

Ruusulla tanssimista.