Pimeys ja kauneus eivät vaikuta kulkevan käsikädessä. Opimme jo satukirjojen kuvituksesta, että pahuus on yhtä kuin pimeys, kiehtovaa ja vaarallista. Koukkunokkainen noita-akka asuu metsän pimeimmässä ja synkimmässä kolkassa. Värähdätkö inhosta nähdessäsi tuon rujon naisen? Eikö hän kaikessa pahuudessaan ja rumuudessaan saa aikaan voimakkaamman tunnereaktion kuin kultakutrisen prinsessan kasvojen rikkumaton harmonia.
Silti kauneus voi kaikessa loistossaan olla yhtä uhkaavaa kuin pimeys ja rumuus. Useimmiten kauneus demonisoidaan ja sen hohtoa himmennetään liittämällä se turhamaisuuteen, viekkauteen, manipulointiin tai tyhmyyteen. Lumikin viekas ja paha äitipuoli lienee klassisin esimerkki tällaisesta pahuuden ja kauneuden liitosta. Mikä pahinta hän eittämättä on myös älykäs.
Entäpä tarinan prinsessa Lumikki? Kaunis, viaton ja ahkera, mutta kaikista muista avuistaan huolimatta, häntä ei voi kutsua järin nokkelaksi. Tyttöparkahan haksahti sangen alkeellisiin juoniin, vaikkakin loppujen lopuksi saikin prinssinsä ja puoli valtakuntaa, enemmän kuitenkin onnellisten sattumien kuin ihmissuhdetaitojensa ansiosta.
Ehkäpä Disney on merkittävämpi mielipidevaikuttaja kuin arvaammekaan, mutta sanoisin yhtiön iskeneen aikoinaan yhteen kulttuurimme kipupisteeseen. Aivan kuin saduissa, kauneus sallitaan yksikertaisille Lumikeille, mutta kaikki älykkäät ja kauniit naiset saavat helposti ikeekseen pahan äitipuolen roolin.
En voi kuitenkaan tarjota pahaa äitipuoltakaan roolimalliksi. Hänen voidaan hyvällä syllä sanoa langenneen kateuden sudenkuoppaan. Taikapeilistä tuli hänen henkilökohtainen kiduttajansa kun se kerta kerran jälkeen toi hänen salaiset pelkonsa ilmi. “Sinä ennen verraton, Lumikki nyt kaunein on.” Tosielämässä toinen ihminen on meidän taikapeilimme, sillä hakiessamme arvostusta itsemme ulkopuolelta kysymme siltä loputtomasti samaa kysymystä ja saamistamme vastauksista huolimatta sisimpämme täyttää kateus ja epävarmuus.
Tosiasiassahan Lumikin loisto ei ollut pois äitipuolelta, joka olisi voinut lohduttautua sillä, että oli huomattavasti älykkäämpi kuin tytärpuolensa, joka itseasiassa tummasta tukastaan huolimatta joutui osittain tyhmyytensä takia uhriksi. No, valitettavasti äitipuoli ei ollut syventynyt harjoittamaansa taitoon kovinkaan syvällisesti, koska oli ilmeisen sokea omille kipupisteilleen, joiden ymmärtäminen on useimmiten melko välttämätöntä todellisen magian harjoittamiseksi.
Mikäli äitipuoli olisi todella nähnyt oman kuvajaisensa hän olisi tajunnut, että hänen kauneutensa kumpusi älykkyydestä ja kyvystä muuttaa asioita tahtonsa avulla. Siihen verrattuna Lumikin viattomuus ei ollut minkäänlainen uhka hänelle. Onneksi äitipuoli menetti kauneutensa ja hän palasi ruotuun, rumaksi noita-akaksi jonka älykkyys ei enää ollut uhka kenellekään.
“We are beauty and we are darkness. We are light and we are change.” –Thorn
-Mari-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti