Jos kerron jollekin, joka ei tunne minua olevani Noita, todennäköisesti tuo henkilö ajattelee, että todellisuudentajuni on hieman hämärtynyt. Tiedättehän sen katseen. Kohteliaan huvittunut, silmissä vilahtaa häivähdys sääliä, epäuskoa ja inhoa. Aikuinen ihminen ei kuvittele olevansa noita etenkään Feri-noita, puoliksi Jumala. Asioista tietämättömälle lähes jokainen Ferin määritelmä kuulosta rienaavalta ja viittaa vähintääkin rajatilapersoonaan ellei sitten suoranaiseen psykoosiin. Joskus olen itsekin ajatellut, kuinka kauas epänormaaliin voin vaeltaa, jotta kaikki on vielä suhteellisen normaalia. Onko maailmankuvani todellakin harhainen?
Harjoittaessani Feriä kysymys toden ja epätoden välisestä suhteesta tulee uudelleen ja uudelleen ajankohtaiseksi. Nähdessäni unia, näkyjä ja oivaltaessani asioita joudun aina pohtimaan onko tämä totta. Näenkö oman mieleni minulle syöttämiä toiveunia ja haaveita vai onko kyseessä tieto, joka on todellista, jotain johon voi luottaa. Ikävintä asiassa tietenkin on se, että kukaan muu kuin minä itse en voi toimia tuomarina. Pelkojeni ja ennakkoluulojeni värittämät mielikuvat ovat aivan yhtä tuhoisia kuin toiveideni ja haaveideni vääristämät illuusiot. Molemmat horjuttavat pois keskustasta, siitä mikä on todellista.
Oppiessani itsestäni päivä päivältä enemmän ja enemmän tiedostan, että minä en ole harhainen. Päin vastoin, alan nyt vasta havaita ne kaikki illuusiot, väärät mielikuvat ja kieroon kasvaneet ajattelumallit, joiden kahleissa olen elänyt. On pelkoa, vihaa, epäuskoa, toivottomuutta ja monta muuta synkää varjoa, jotka ovat estäneet Rautapentaakkelin kärkiä kasvamasta täyteen pituuteensa. Toisaalta vasta nyt olen havainnut, miten uhkarohkeus, liiallinen rakkaus, liiallinen itseluottamus ja liiallinen optimismi vetävät minua yhtä lailla vinoon. Varjo ei aina olekaan viha tai pelko, vaan varjo voi olla myös vääränlainen ja väärin suunnttu rakkaus.
Kuinka monta täydellisesti jalat irti maasta elävää ylipostiivista ihmistä tunnemme? Kuinka pahaksi ihmiseksi tunnetkaan itsesi, jos huomautat tällaiselle henkilölle, etteivät kaikki ole luottamuksen ja rakkauden arvoisia? Mutta tosiasiassa juuri sellaisten illuusioiden vallassa elää monia ihmisiä, ihmisiä, jotka pettyvät uudestaan ja uudestaan ihmisiin, elämään ja itseensä. Voi olla vaikeaa kohdata tosiasia, että rakastaa liikaa, sillä silloin joutuu myöntämään, että ei rakasta itseään tarpeeksi. Ja jos ei rakasta itseään ei voi todella tuntea itseään.
~Mari~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti