Yksinäisyyden sininen viitta
on kumppanini vuosien ketjussa,
Se peitto,johon käärin itseni,
metsä, joka nielaisee minut.
Pian vaatteeni pinta on puhki.
Sisimpäni kuultaa kankaan läpi,
pelkään; rajat ovat murtumassa.
Sokaisevana tulviva talviaurinko,
hallan kylmä hehku ja ikuinen yö.
Alati tuijottava kiiluva valo
peilautuu jäässä ja hangen tähdissä.
Unissani, salaisuuksien siemenissä,
valkoisen ja mustan rajamailla,
odotan lämpöä ja sydämen kevättä.
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti