Maksaako vaivan?

Kannattaako valmistaa kasvot kohtaamaan kasvot, jotka sinä kohtaat? (Vielä on oleva aikaa...) Mitä hyötyä siitä on, tunnenko itseni paremmin vai huonommin? Paraneeko elämänlaatuni Feri harjoittelun myötä?

Mitä hyötyä?

(Siis kannattaa pohtia ylipäätään koko hyödyn –käsitettä ja sitä, miten sen itselleen hahmottaa: onko se syötävää, tunnettavaa, liikkuvaa, vai mitä se on.)(Lisäksi kannattaa pohtia sitä, miksi meikäläisaikalaiset koko ajan pähkäilevät hyödyllisyyksiä ja hyödyttömyyksiä samalla, kun yhä enemmän viettävät aikaansa virtuaalitodellisuuksissa ja elämän ilo annostellaan irtokarkkihyllyllä.)

Mikä on hyödyttömyys?

”Kuka Kukka kulmillani kruununani ja mikä on tämän Pyhän pyyteenä? Jotta, totta totisesti tuntisin itseni kauttaaltaan!” Tämä on joka-aamuinen Ha –rukoukseni. Feri shamanismin ydin on siis itsensätuntemisessa. Kuulostaa sitten miltä kuulostaa, lukijasta riippuen psykonauttiselta sukellukselta, tylsyyden multipotenssilta tai jänskän makuiselta tikkarilta, mutta tuon tuntemisen tutkimusmatkalaivueen vanavedessä kyllä seilaa kaikenlaista kiinnostavaa: hengistä henkilöihin vuossatain varrelta. Luultavasti näiden sattumien summana säilytämme uteliaisuutemme, joka saa meidät kunkaisenkin kurkistamaan huomispäivään, mutta Feriä opiskellessa itsensä tuntemisen ydin säilyy: sivupoluille ei poiketa.

Aina välissä on hyvä, hyödyn ohella pohtia sitä, että me kukin olemme Jumalia. Se tietenkin ensisilmäyksellä herättää herkullisia omnipotentteja houkutuksia, mutta arkimatriksissa tarpovaa kyllä enemmänkin kiusaa se, että hän unohtaa Pyhyytensä kuin, että muistaa suuruuttaan ja kauneuttaan.

Jos minä en olisikaan Jumala, niin kuin meidät matriksissa on ohjelmoitu uskomaan, niin miten se muuttaisi kohdallani hyödyn käsitettä? Siten, rakas lukijani, että hyöty ei olisikaan mitään arvokasta, tasapainoista ja kaunista. Hyöty olisi jotakin rahalla ja statuksella mitattavaa. Korvikkeeseen tyytymistä tyydytyksen sijaan. Sillä rahalla ja statuksella voisin toki sitten hankkia jotain tasapainoista ja kaunista, mutta siinä vaiheessa olisin jo keikkunut niin pitkälle tasapainosta, että onnellisuuteen uppoaisi pitkä penni. Jatkuva hyödyn tavoittelu vammauttaa.

Jos ja kun minä harjoittelen Feriä niin minä ymmärrän, että olen Jumala niin myös hyötyminen on osa Pyhyyttä, joka siis on kaikkialla. Pyhyys ja/tai jumaluus on G8 kokoontujissa, leppäkertussa, joka söi kirvat, kynsivalleissani, hiekalle tuoksuvassa pikkupojassa, pöydässä, jonka syistä voi lukea muiston sen satavuotisesta mäntyelämästä ja sitä pyyhkivässä luudussa, jonka puuvilla kuivutti Aral järven... Niinpä minun ei tarvitse tyytyä ruususen uneen, vaan voin tyydyttyä valveilla ollessani kauneudesta, ilon ja rakkauden kohtaamisesta.



Rosakko
Muuten, tämä nyt ei yritäkään olla loogisesti loppunviljeltyä kauraa. Saa palauttaa.

Maljojen kunkku käänteisenä

Juteltiinpa Marin kanssa varsin taas todellisuudesta ja niin edelleen. Tultiin johtopäätökseen, ettei myötätuntoa voi kaataa semmoiseen astiaan, joka on lähtökohtaisesti kuin norsun räpylä, eli alahuuli alaspäin. Myötätunton lähde on siis sisikunnassa kullakin. Lisäksi mietittiin, miksi se on niin vaikeaa, se itsensä rakastaminen. Luultavasti siksi, että olemme niin oivallisen perusteellisesti ohjelmoidut. Painottaisin muuten, että tämä on minun tulkintaani ns. todellisuudesta ja Marilla voi olla asiasta oma tulkintansa, mikä taas on niin, niin Ferillistä että oikein.

Myöhemmin heräsin päikkäreiltä tenttikirjan alta, ja ajattelin, että Wachowski veljesten Martix on vuosisatamme tärkein elokuva. Ei siksi, että se osoittaa, että matriksi on, vaan siksi, että se osoittaa, että on myös todellisuus. Kun heräämme todellisuuteen, se vaatii uutta orientaatiota: nöyrää opettelua ja omien virheiden myöntämistä. Elokuva myös mehukkaasti osoittaa, ettei vallitseva yhteiskunta ole sama asia kuin todellisuus. Myös vallitseva yhteiskunta on osa sitä matriksia, jonka minä ja sinä luomme mielikuvituksissamme. Vain häpeäänsä hellivät jaksavat metsästää rakkautta yhteiskuntamatriksista. Vain todellisuudessa Rakkaus pesii, eikä siellä muuta pesikkään ja tie sinne löytyy, kun kohtaa itsensä, jälleensyntyy todellisuuteen.



Rosakko

Siperia opettaa

Allati-lal-lal-laa on muutama rallatteleva kertosäestys muutamista toistuvista keskusteluista.

”Kyllä, minun mielestäni sinä voit tehdä niin kuin parhaaksi katsot.”
”!!”
”Eikun, teet niin kuin tahdot.”
”!!”
”Siis en minä ole kukaan, enkä mikään tuomitsemaan tekemisiäsi.”
”!!”
”Kuulehan kultaseni, en edelleenkään ota kantaa siihen, mitä teet, mutta voin kertoa, joistain elämän lainalaisuuksista, kuten siitä, että jos näyttää sarvipäätä uskonnon opettajalle niin saa jälki-istuntoa. Tosin senhän sinä jo tiedätkin. Se on elämää.”
”!!”
”Kysyt minulta neuvoa, mutta eipä se aamupäivällä vielä kelvannut. Töppäät ja tulet minulle rähisemään, kun töppäät niin, kuin se olisi minun vikani. Ja kehtaat vielä närkästyä siitä, että minä tästä suutun. Minä sanoin, ettei se pyöränkumi kestä. Sinä päätit toisin. Tilaa taksi Iso Mies, äläkä tee turhaa puhelinlaskua!”
”!!”
”Joko voimaharjoittelet tai sitten et voimaharjoittelet. Valitset voimistumisen tai voimattomuuden. Kaipa sinäkin yrität parhaasi, kuten me kaikki.”
”!!”
”Se on sinun valintasi.”
”!!”
”Edelleenkin sinä teet itse omat valintasi. Minusta sinä voit tehdä tässä rauhassa ja vapaasti juuri sillä tavalla kuin itse oikeimmaksi koet. Sillä tavalla saat kehiteltyä jotakin uutta ja omalaatuista.”
”!!”
”Kyllä, voit tehdä ihan omalla tavallasi.”

Mikä on, kun ei kuule? Tai kuulee mitä sattuu? Mikä on, kun ei kuule, että tulee rakkaudella hyväksytyksi tekipä niin tai näin? Mikä on, että lähimmäinen haluaa tuomiota ja jakomielistä mielipiteen jakoa? Jos minä olen vapaa kertomaan tarinaa ja jakamaan tietoa niin, millä tavalla se sitoo lähimmäistäni olemasta kertomatta, jakamatta? Millä tavalla minun mielipiteeni estää sinua kanssaeläjäni, muodostamasta omaasi? Piilotteleeko tässä joku salajuonikas mekanismi, jota meikä vaan ei tajua?

Kun Voima jalostuu, se kasvattaa meitä vapautumaan. Minulle voiman prinsiippi merkitsee sitä, että voin päästää irti, rikkoa kahleeni, joten pääsen kasvamaan ja etenen elämässäni. Edelleen vapauden pisteessä raivo sulaa toimeksi ja tasapainottuu armolla ja rakkaudella, lähinnä ihan itseäni kohtaan. Vapauden vesijaolla voin valita, mihin suuntaan virtaan.

Vapaudesta Rakkausenergia virtaa edelleen Viisauteen. Mietin, miten kohtaan tiedon, etteivät kanssaeläjäni yleensä halua kuulla olevansa vapaita, vastuullisia ja välitettyjä? Minä kuitenkin tiedostan vapauteni ja alan sitä resonoida. Minä vapaudun, kannan vastuuni: tukin suuni ja tässäpä tässä kohtaa vuorovaikutukseni muuttuu vallankumoukseksi. Se riittääkin yhden ihmiselämän mittaiseksi mielipuuhaksi.


Rosa Rosoinen