Eräs ystäväni on sanonut, että ihanteellinen noitien lukumäärä covenissa on yksi. Olen monesti naureskellut jutulle, mutta viime aikoina olen pohtinut sitä myös vakavammin: olemmeko me eklektiset noidat todella niin avuttomia sosiaalisissa suhteissa? Rosa kirjoitti mielenkiintoisen tekstin yhteisöistä ja koetan kirjoittaa aiheesta omasta näkökulmastani.
Keskeisimpiä vuosien varrella silmään pistäneitä eripuran aiheuttajia noitien keskuudessa on mielestäni yksinkertaisesti se, että useimmiten noidan polun löytäneet ihmiset ovat luonteeltaan kaikkea muuta kuin taipuisia. Heillä on vahva tahto ja korkea käsitys omista kyvyistään ja niitähän noidat juuri tarvitsevatkin. Kuitenkin kolikon kääntöpuolena asiassa vaikuttaa olevan se, että omia virheitä ei myönnetä ja kukin uskoo olevansa aina hieman muita parempi.
Jos laitan käden sydämelle, on myönnettävä että olen syyllistynyt molempiin mainittuihin asenteisiin: kaikkitietävyyteen ja egon kiillottamiseen. Olen kuitenkin ajan myötä huomannut, etten kehity lainkaan ellen hyväksy sitä tosi asiaa, että on olemassa myös muita ihmisiä, jotka ovat viisaita ja ihmisiä, joilta voin oppia jotain. En voi tietää kaikkea kaikesta ja lisäksi olemme kaikki erilaisia. On olemassa eroja taidoissa, tiedoissa ja tekotavoissa. Jotkut hallitsevat toiset asiat paremmin kuin toiset. Olen päätynyt siihen, että auktoriteettien puuttumisesta pakanuudessa ei tarvitse tehdä itseni korostamista. Jos sanon, ettei ole Jumalaa, joka olisi yläpuolellani, en tarkoita, että nostaisin oman egoni Jumaluudeksi.
On surullista, että tietoa ei voi sisäistää, ellei pysty nöyrtymään sen äärellä ja myöntämään, että jonkin asian tietämisestä on pitkä matka sen sisäistämiseen. Tieto ei muutu viisaudeksi ennen kuin se on sisäistetty ja koettu todeksi. Sanotaan, että noita oppii koko ikänsä. Ei ole olemassa pistettä, jossa noita olisi ’valmis’. Minulle viisaus on sitä, että ihmisen uskomukset ja teot ovat edes jollain tavoin sopusoinnussa ja kunnioitan tätä sopusointua kaikissa niissä ihmisssä joissa sen näen. Toivoisin, että tuntisin vielä enemmän noitia ja pakanoita, jotka olisivat viisaita ja joiden teot puhuisivat heidän ajatuksistaan enemmän kuin heidän sanat.
Jos pystymme kohtaamaan toisemme ja kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisiamme on mahdollista, että jonain päivänä voimme luoda vahvan yhteisön. Ehkä jopa pystyisimme tukemaan toinen toisiamme poluillamme, ellemme sitten kilistele loputtomiin sanan säilää ja kumistele egojamme niin, että ihanne covenin lukumääränä on ja pysyy yksi noita.
~Mari~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti