Masokismia

Kuilu todellisuuden ja ideaalin välillä on toisinaan kauhistuttavan syvä. On huomion arvoista, että olen totta vie pyrkinyt havainnoimaan maailmaa mahdollisimman vapaana traumoista ja kipupisteistä. Olen pyrkinyt tiedostamaan ja tarkkailemaan todellisuutta isolla alkukirjaimella, vapaana henkilökohtaisista ongelmistani muodostuvista todellisuutta vääristävistä aurinkolaseista, ja rouva paratkoon, vapaana odotuksista.

En ole enää odottanut unelmieni prinssi ratsastavan valkoisella ratsullaan luokseni tai sen puoleen löytäväni sateenkaaren päästä kultaa. On toki olemassa idea prinssistä ja idea kulta-aarteesta, mutta olen pyrkinyt pitämään ideat ideoina ja todellisuuden todellisuutena. Olen luullut edenneeni johonkin pisteeseen. Kaikki, jotka tuntevat minut tietävät, että olen lähes fanaattinen siinä määrätietoisuudessa, jolla olen koittanut järjestää elämäni ja vapauttaa itseni kaikista itseäni ja muita ihmisiä koskevista harhakuvitelmista. Siitä huolimatta minusta tuntuu kuin koittaisin äyskäröidä vettä haarukalla ja olen huomannut eläneeni harhakuvitelmien harhakuvitelmassa.

Huolimatta tahdostani tai kyvystäni on jokaisessa hetkessä piillyt ansa, jokaisessa hetkessä ja tuon hetken tulkinnassa on ollut mahdollisuus pudotukseen. Tietenkään en ole tiennyt sitä, sillä kuten kaikki uskonnollisista maailmankatsomuksista kiinnostuneet ihmiset, minä olen uskonut. Olen uskonut magiaan, olen uskonut intention, tahtoon, uskallukseen ja tämän kaiken manifestaatioon elämässäni. Olen luullut kulkevani turvallista reittiä, mutta huomannut, että huolellisimminkin suunnitellulla polulla saattaa olla irtokivi, joka saa jalan lipsumaan. Tiukasti kontrolloidussakin mielessä on olemassa särö, porsaan reikä tai halkeama, joka saattaa yhtäkkiä laajeta rotkoksi ja avata mielen epäuskolle ja epätoivolle.

Minkä tahansa tapahtumaketjun kääntyessä ennalta arvaamattomaan suuntaan, odotusten ja lopputulosten ajautuessa liian suureen ristiriitaan tai oman maailmankatsomuksen joutuessa toden teolla haastetuksi joutuu kohtaamaan hirviön, joka asustaa mielen syvyydessä. Kaaos. Epäilys. Epävarmuus ja epätoivo. Ne ovat tämän olennon lempinimiä ja haastavat kaiken sen mihin olen uskonut. Huomaan yhtäkkiä palanneesi alkuun ja ensimmäisen ja tärkeimmän kysymyksen äärelle. Mihin minä uskon ja onko se, mihin olen uskonut todellista?

Tällä kertaa tuo kysymys tuntuu johtavan ikuiselta tuntuvaan epäilyksen kierteeseen. Olenko uskonut illuusioon. Onko kaikki suurta huijausta tai mielikuvitukseni luoma harha? Tai valitsenko vielä kerran uskon ja toivon, vaikka siihen ei tunnu enää olevan mitään syytä? Onko kaiken päämääränä ollutkin vapaa pudotus, kontrollinen menettäminen ja kaaoksen hyväksyminen? Se, että valitsen yhä edelleen uskomisen todistaa, että jokaisen magiasta kiinnostuneen ihmisen sisällä elää pieni masokisti.

-Mari-