Joulukiireitä

Joulun alla jokainen päivä alkaa joulukalenterin luukulla. Jouluaaton lähestyessä luukut vähenevät ja luukkujen alta paljastuneet salaisuudet tulevat julki. Useimmat lapset eivät silti hahmota paljonko jouluun on aikaa, sillä lapselle on olemassa vain ’tämä päivä’, ehkäpä eilinen ja korkeintaan huominen. Aika on teoreettinen, abstrakti käsite, joka opitaan koulussa. Sen jälkeen kun ajan on kerran oppinut, sen vangiksi jää loppu elämäkseen.

Eräs aikuiselämäni itsestään selvyyksiä on ollut lineaarinen aikakäsitys, kuten lähes kaikilla meistä. Aika kulkee, kello käyvät ja minuutit ja sekunnit pakenevat toisiaan seuraten kuin hiekka tiimalasissa. Aurinko nousee ja laskee, kuukauden vaihtuvat toisiin ja kesä seuraa talvea lähes huomaamatta. Katson peiliin ja huomaan muuttuvani, peilistä katsovat silmät ovat eri ihmisen kuin kymmenen vuotta sitten ja lapset venyvät ympärilläni pituutta lähes huomaamatta muuttuen sylilapsista valkolakkisiksi ylioppilaiksi.

Elämässäni on kylläkin ollut hetkiä, jolloin aika on muuttunut ja kellon viisarit ovat valehdelleet. Sellainen hetki on saattanut olla ikuisuuden kestävä katse, mailleen painuva aurinko kuumuutta hehkuvassa kesäillassa tai oivallus, joka on kääntänyt maailmani hetkeksi päälaelleen. Kuinka pitkä on suudelma? Milloin rakkaus alkaa? Kaikkea ei voi, eikä kuulukaan määritellä kellon tai kalenterin avulla. Toisinaan aika on venynyt, muuttanut muotoaan ja minuutit ovat voineet tuntua tunneilta tai toisinaan lyhentyneet hengityksen mittaisiksi hetkiksi, joissa jotain on syntynyt ja kuollut.
Olen viime aikoina huomannut, että ajan kuluminen ei ole sidottu kelloon tai kalenteriin. Aika kuluu tunteiden mukaan, aika virtaa kuten energiakin huomion suuntaamisen mukaan. Jos elämme eilisessä mietimme menneitä, jos vain haaveilemme huomisessa emme koskaan ole tässä hetkessä. Aika kuluu tässä hetkessä olemisen kykymme mukaan.

Nykyaikana yksi suurimmista ongelmista on se, että ihmisillä ei ole aikaa. Mutta jos tarkkaan ajatellaan, kaikilla meillä on saman verran aikaa. Meillä on aina ollut saman verran aikaa, sillä aurinko laskee ja nousee tänä päivänä samoin kun se laski ja nousi sata vuotta sitten. Ajan pilkkominen sekunteihin, minuutteihin tai tunteihin on ylipäätään keinotekoista. Oikea aika on syklistä ja sitä säätelevät vuodenajan tai kuunvaiheet. Aika on olemassa tässä ja nyt. Menneisyys on oma tulkintamme tapahtumista ja tulevaisuus kirjoitetaan nykyhetkessä. Kaikki on mahdollista, aikaa on riittämiin ja se on normaalia. Kiire on epänormaalia.

Siitä huolimatta suurin osa meistä juoksee paikasta toiseen, tehtävästä tehtävään ja päivästä päivään tajuamatta, että aika on kulttuurimme luoma käsite. Olen itsekin juossut sydänkurkussa linja-autoon ehtiäkseni oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kun linja-auto on mennyt, saatan pysähtyä huomatakseni, että aikaa on kaikkeen siihen, mihin sitä tahtoo käyttää. Odottaessani voi olla ärsyyntynyt tai nauttia ulkoilmasta. Jos ainoa todellisuus on nykyhetki, voi joka päivä valita uudelleen miten valveillaolo aikansa käyttää.

Mietin tänä aamuna, miten toivottoman pitkään nykyihmisestä puuhellalla valmistetun ruuan valmistuminen kestää ja siltikin ihmisillä oli aikaa valmistaa ruokansa ennen mikroaaltouunin keksimistä. Miksi aikamme valuu tyhjiin, vaikka elämämme helpottuu koko ajan? Mihin käytämme tulen sytyttämiseen ja veden kiehumisen odottamiseen kuluneen ajan?

-Mari-