Vesi on peili, joka heijastaa sen yläpuolella ja ympärillä olevaa maisemaa sekä auringon-, kuun- ja tähtienvaloa. Veden rannalla kasvavat puut heijastuvat sen pinnasta, eikä ihme, että ennen uskottiin maahisten tai haltijoiden maailman olevan ihmisten maailman kaltainen peilikuva. Kaiken tuossa toisessa maailmassa uskottiin olevan samankaltaista kuin ihmisten maailmassa, mutta silti jotenkin nurinkurista, erilaista. Se oli maailma, jossa ihmisen ei ollut hyvä viipyä liian pitkään. Maahisten tarjoamaa ruokaa ei saanut syödä, sillä muuten paluu ihmisten maailmaan ei enää onnistunut.
Omiin syvyyksiin sukeltaessa, maahisten faery -maailma on metafora, joka toimii eräänlaisena varoituksena. Omia tunteita, alitajunnan viestejä ja unelmia on hyvä tutkiskella, mutta ihminen on luotu elämään ihmisten maailmassa ei toisessa ulottuuvuudessa. Unelmat ja fantasiat ovat tärkeitä ja ne voivat olla jopa voimavara, joka auttaa jaksamaan arjessa. Ne kuitenkin ovat vain illuusioita, oman mielemme tuote, eivät todellisia. Tarinoissa maahisista ihmisten maailmaa edustaa ruoka, jota tarvitsemme elääksemme. Jos vietämme liian pitkän aikaa muissa maailmoissa, omissa illuusioissamme, kadotamme yhteyden todellisuuteen emmekä enää osaa palata. Unelmat eivät saa olla ruokaamme. Tarkoitus onkin vierailun päätyttyä jättää mielikuvitusmaailma, jottei meistä tulee itse ohjelmoimamme MATRIX:n vankeja.
Veden pinta on rajatila, kuin mielen verho, yläpuolellaan valo ja alapuolellaan tuntemattomat syvyydet. Matkatessamme rajapinnasta ylös- tai alaspäin meidän tulee muistaa olevamme shamaaneja; teemme matkan noihin kiehtoviin ulottuvuuksiin, tarkoituksenamme palata takaisin ihmisten maailmaan, maailmaan johon olemme syntyneet hyvästä syystä, elämään ihmisinä ihmisten kanssa.
~Mari~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti