Rosa herätti kysymyksen ensimmäisestä ajatuksesta. Mistä se tulee? Mikä on sen nollapiste, siemen josta ajatus versoaa? Blogin nimi Tähden Etsijä viittaa itään ja auringon nousuun, sarastuksen tuomaan valoon, joka poistaa yön varjot. Rosan kysymyksestä ajatusten siemenestä mieleeni tulikin mielikuva auringon noususta merenrannalla. Näyttää aivan siltä, että aurinko syntyisi vedestä tai taivaanrannan takana alkavasta äärettömyydestä.
Ajatuksen ensimmäinen häive on kuin auringon reunus, joka nousee taivaanrannan takaa. Uskon, että ajatus syntyy auringon lailla veden takaa, tunteittemme ja alitajuntamme syvyyksistä. Koitamme noitina jatkuvasti matkata tietoisesta mielestä alitajuiseen, luodaksemme sillan noiden kahden toisistaan erillään olevan tietoisuudentilan välille. Tiedämme, että alitajuntamme sisältää arvokasta tietoa.
Aurinko ei kuole yöllä ollessaan näkymättömissä. Tiedämme, että se syntyy uudelleen joka aamu tuoden mukaanaan uuden päivän. Mikään kokemuksemme tai tunteemme ei myöskään kuole tai katoa, vaan on ainoastaan tavoittamattomissamme kunnes sen aika on nousta tietoisuuden taivaanrantaan ja syntyä ajatuksesti. Milloin sen sitten on aika syntyä? Ehkä sitten kun kaamosaika on ohi? Ehkä sitten kun olemme tuoneet sen siltaa pitkin tietoisuutemme rajalle.
Elämme sykleissä ja jotain meissä syntyy ja kuolee jatkuvasti, emmekä siksi ole kahtena peräkkäisenä vuotena sama ihminen. muutumme joka kerta kun tiedostamme jonkin surun, pelon tai vihan tunteen joka aiemmin tiedostamattomana on hallinnut meitä. Tietoisen mielen valossa meidän on mahdollista kohdata ja ymmärtää tuo tunne, muisto tai asia, jota emme aiemmin ole ajatelleet.
Mielestäni ajatus on nimenomaan tietoisella tasolla tapahtuvaa asian hahmottamista, raamittamista ja ryhmittämistä. Vertailemme kokemusta, jota ajattelemme ,kaikkeen aiempaan keräämäämme tietoiseen tietoon. Länsimaisina ihmisinä meillä on tarve hahmottaa asiat ja ajatukset suhteessa muihin. Sitähän me tässä Rosankin kanssa teemme. Hahmotamme omia ajatuksia suhteessa toisiimme.
Mielikuvitus? Mielikuvitus on minun mielestäni sitä, että yhdistelemme ja ryhmittelemme asioita yllättävällä tavalla. Luomme ajatuksista rakennelmia leikkiäksemme niillä. Mielenkiintoinen kysymys onkin tosiaan Rosan kysymys siitä, että mikä tekee asioista tosia tai epätosia? Miksi mielikuvituksen pitäisi olla totta tai epätotta? mitä Rosa ajattelet siitä? Onko 'totuutta', onko totuus yliarvostettua?
~Mari~
1 kommentti:
Mielikuvituksesta:
Toimintaa tapahtuu, kun paine muutoksentarpeeseen ylittää paikallaan pysymisen kitkan (vaikkapa nyt mukavuudenhalun). Siitäpä sitten haaveilemaan ja suunnittelemaan, vaikka jääkaapille ojentautumista niin, että mielessään jo haukkaa voileipää. Ja kas: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Matemaattista ongelmanratkaisuahan varsin arvostetaan ja sujuvastipa länsimainen hapatuskulttuuri unohtaa sen olevan pelkkää mielikuvitusta senkin.
Totuudesta:
Totuuksia on tasan niin monia kuin on totuuden toitottajiakin: kullekin kyllä riittää omansa. Vaikeinta onkin pitää kiinni omastaan ja olla sössimättä sitä toisten kommervenkkeihin: totuudellisiin tai noin.
Jos totuus on kertomus, kuvaus tai muisto siitä, kuinka asiat etenivät, järjestäytyivät tai näyttäytyivät esittäisi valhe siis jonkinlaisen vääristyneen version tapahtuneesta tai asioiden suhteesta. Lienee mahdotonta ilmaista itseään täysin totuudellisesti: nojaamme metaforiin ja näiden vaihteleviin tulkintoihin. Mutta kokemuksena: muistona, oivalluksena ja tunteena voi kohdata itsensä noin todellisimmillaan.
Elämästä ja kuolemasta:
Nipistänpä itseäni: olen ainakin olemassa. Hyvää yötä.
Lähetä kommentti