Vakka vikansa valitsee

Teinpä vähän Rautapentaakkelia.
http://www.faerywolf.com/essay_ironpentacle.htm
Äläkänä räähkänä kokeile tätä kotona
tai jos erhetyt, ota yhteyttä, jahka uhkaat hukkua ryönään.
SEKSI.
Virtaa, polttaa, nousee nivusista ja räjäyttää aivot, reisien levitessä leviää olemukseni, sulautuu tähän nautintoon: lehahtaa lentoon lohenpunainen perhonen
ja
ahnehdin, jokaisella henkäyksellä syvemmälle nautintoon, enemmän, kaikki, ahnehdin elämää, asioita, aikaansaamisisia, vaikuttamista, valtaa
ja ne ovat vain otten menettämistä tähän nautintoon sulaessa. Laava virtaa vastustamatta
veri sykki suonissani.
YLPEYS.
Seksi, virratessaan esillä, vapaana vuona, koskena, pauhaten korvissa se tulee kuultavaksi tämä tulinen kohina, tämä seksi. Se tulee nähtäväksi tämä aurinkoinen loiste, rakosista, tilkkeistä pilkistää, tämä seksi, maanalainen magmavirta syvältä sulan raudan sydämestä, häikäisee
ja
alan ylenkatsoa, itseäni, vähät välittää halun hauraasta viestistä olla rehellinen ja todellinen ja alan ylenkatsoa muita näkemättä loistossani heidän kamppailuaan, kuulematta heidän kertomuksiaan, mesoten heidän kerskailunsa päälle vielä isommalla äänellä ja alan ylenkatsoa mekanismeja, itsessäni lainalaisuuksia ja muissa sen heijastelu
ja nekin ovat vain otteen menettämistä tähän nautintoon sulaessa. Laava virtaa, vastustamatta, ja hohkaan ylpeänä olen valoa.
ITSE.
Huohotan tämän nautinnon, jaan sen sylisssäsi, sykin ja tähän sydämeni ääneen uppoan, yhteiseen, rytmiin, ajan tahdittamaan tanssiin kanssasi antaudun, sulaan laavaan lakoan ja tunnen itseni, kuulen huohottavani sinussa, heijastan itseni silmistäsi
ja
mistä minä mitätön mitään tiedän, kuvittelen vain kaiken, analysoin anaalitasolle tarojoilen tarinani, josta kuskin kukaan on kiinnostunut, muutaman huokauksen kauneudesta, muutamasta ohimenevästä oikusta muiston toimeen ojentautumisen rajapinnalla: kannattako tosiaan, maksaisiko vaivan, mitä suotta... Ja kuka kumma on tuo toinen takanani, ihminen vai varjo vainen?
Ja tässä ylpeässä nautinnossa, selkä kaarella avartuu pienuuteni muistoihini, mielikuvitukseni mereen, sisältä kukkulasta kurottaa tähtiin. Minä muistan, minä opin, minä teen.
VOIMA.
Haluan.
En tiedä mitä haluan,
mutta haluan ja vain näin täynnään Palavaa Elämää, käytyäni Voiman portista osaan
(sen mitä nyt sitten osaankin) ja viimein tiedän, mitä Todella Tahdon. Vereslihaisine tunteineni otan riskin, astun pimeään ja kannan vastuuni: tukin suuni. Teen toimittamatta,
mutta tämä tapahtuu kauan sen jalkeen, kun pakottamatta vedän keuhkoni täyteen, kun pakottamatta aukeaa kämmeneni käärmeenkerä, kun ruusu yhtyy tuleen.
INTOHIMO.
Palan halusta puhua. Palan halusta tuntea taas. Palan halusta tulla nähdyksi itsenäni, voinenko enää edes estää liekkiä roihuamasta, tässä pisteessä valaisemasta ympäristöäni? Maa polttaa askelteni alla, työni, aikeeni oikenevat sitä mukaa kun kuljen niitä kohti, pelosta poispäin tai sen keralla, rohkeana ja roihuten.
Vastuusta kasvaa velvollisuutta ja velvollisuus vääristyy vaatimuksiksi ja vaatimusten taakan alla vain työ vapauttaa, velvollisuudesta raataa vapautuu raatamalla, velvoitettuna ja unohdan, unohdan muistoni, sisälläni kohisevan meren, seikkailut siellä sun täällä, matkat sinne ja takaisin.
Ja tämä uskallus heittää pois, heittäytyä tekee tilaa, siivoaa, keuhkoilleni tilaa ja tunnen Kointähden nousevan, ilman keuhoissani syleilevän maailman sisälläni eläväksi tekevän suudelman.


Hyvällä hapella hyvää hillittömästi kullekin.

Rosa Roihuava