21. marraskuuta 2006

Rakkaudenteko

Mitä useimmat meistä ajattelevat kun heille sanotaan sana seksi. Ajatuksemme ovat täynnä kulttuuristamme omaksuttuja mielikuvia, jotka useimmiten ovat joko sokerisien romanttisia tai silkkaa pornografiaa. Mainosten ja median maailma on täynnään seksiä, mutta onko se oikeaa seksiä vai ainoastaan jotain sellaista, jolta on leikattu siivet? Seksi kulttuurisesti ajateltuna rajoittuu pelkään aktiin, joka on jonkinlainen suhteen huippukohta: hupia, kiihkoa ja kokemuksellisuutta. Voisiko sanoa sama asia kuin hieno illallinen, josta käydään syömässä viidessä minuutissa pihvi ja jätetään alkuruoka, lisukkeet, viini ja jälkiruoka välistä, puhumattakaan niistä keskusteluista, joita tällaisilla illallisilla tavataan käydä.

Ferissä ajatellaan seksin olevan niin paljon muutakin kuin akti. Seksi on itse elämä. Kun kuljet keväällä vaaleanvihreiden hiirenkorvien täplittämässä koivikossa saatat tuntea, miten kiihkeä elämänvirta kuohuu kaikkialla. Sirkkalehdet ovat tahmeita ja mahla virtaa valkoisten runkojen sisällä saaden koivut puhkeamaan lehteen. Ilmassa leijuu miljoonittain pieniä siitepölyhiukkasia, joiden tarkoituksena on kantautua tuulen mukana määränpäähänsä, yhtyä ja synnyttää uutta elämää. Koko ilma on sakeanaan luonnon elämänvoimaa, seksiä, joka ilmenee keväisessä luonnossa lukemattomilla eri tavoilla.

Seksi on siis uutta elämää synnyttävä voima, joka pitää kaiken liikkeessä ja synnyttää kehitykselle välttämättömän muutoksen. Seksi on polariteetteja yhdistävä voima, voima joka pystyy yhdistämään kaksi ja tekemään heistä yhden. Jos haluat ymmärtää mitä seksi on, joudut miettimään miten ahadas ja rajoittava sana käyttämämme seksi on. Meillä on lukematon määrä muita sanoja, joilla voimme yrittää kuvata kaikkia muita aspekteja, joita aktin lisäksi seksiin liittyy. Mutta sana seksi yksinään on suppea, riittämätön ja ruma.

Sana on aina pelkkä symboli. Se on merkki, jolle yhteisö antaa merkityksensä. Sanoissa on kuitenkin suunnaton voima. Voimme muutamalla äänneyhtymällä saattaa omaan ja meitä kuulevien ihmisten mieleen lukemattoman määrän mielikuvia, jotka samassa kulttuurissa elävillä ihmisillä muistuttavat riittävästi toisiaan, jotta ymmärrämme puhetta ja kirjoitettua kieltä. Mutta ymmärrättekö puhettani, jos sana seksi merkitsee minulle elämänvoimaa? Jos olen uudelleen merkityksellistänyt tuon kuluneen, värittyneen ja yhteiskunnassamme vääristyneen äänteen, enkä enää puhu kanssanne samaa kieltä.

Puhun samaa kieltä luonnon kanssa. Puhun samaa kieltä kuin koivut keväisin ja lohet, jotka uivat solisevissa vesissä. Puhun ilmassa yhtyvien lintujen kieltä ja samaa kieltä kuin kohdussa kasvava lapsi, joka on rakkaudenteon hedelmä: kahdesta syntynyt yksi. Puhun kukkien ja niiden mettä juovien perhosten kieltä. Puhun kieltä, joka on ikiaikaista ja yhtä vanhaa kuin elämä itse. Seksi on mysteeri.

~Mari~

1 kommentti:

Mari Tornio ja Rosa Kokko kirjoitti...

Kohtaamisesta

Aiemmissa kirjoituksissa mietittiin sanojen monimerkityksellisyyttä ja ihmisten käsitysten erilaisuutta. Miten kaksi ihmistä voi puhua keskenään esimerkiksi seksuaalisuudesta, jos se toiselle määrittyy synnin käsitteen kautta ja toinen pitää sitä pyhänä? Yhteiskunnan luomat kuvat ihmisten seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta käyttäytymisestä ohjaavat kielenkäyttöä ja mielikuvia ja suuntaavat ihmisiä norminmukaisuuteen.

Tämä aiheuttaa myös marginaalisten ryhmien, esimerkiksi noitien stereotypisointia. Toiseuteen on heijasteltu kautta aikojen valtavirtakulttuurin peikkoja ja varjoja, niitä ominaisuuksia, joiden ei haluta määrittävän normia. Toisaalta marginaaliset ilmiöt ja ryhmät ovat poikkeavuudessaan olleet kiehtovia.

Jako normiin ja marginaaliin näkyy myös varhaisimmissa akateemisissa seksuaalisuustutkimuksissakin: pitkään keskityttiin poikkeavuuksien luokitteluun. Poikkeavuudet nähtiin suhteessa normaaliksi asetetun eurooppalaisen heteromiehen seksuaalisuuteen. Tästä keskiöstä käsin rakentuu käsitys mm. alkuperäiskansojen tai sitten läntisen kulttuurin toisien, vaikkapa sitten noitien, seksuaalisuudesta.

Alkuperäisasukkaat on nähty välillä “jaloina villeinä” tai sitten primitiivisinä ja yliseksuaalisina. Nainen on liitetty lähemmäksi luontoa, miehen edustaessa järkeä ja kulttuuria. Naiseuksien marginaaliin asettuvat noidat, joiden seksuaalisuus on nähty äärieroottisuuden huipentumana: täysikuulla paholaisen kanssa ryhmäorgioissa peuhaavina iljetyksinä. Luonto on kristillisessä kontekstissa muuttunut paholaiseksi ja tervettä seksuaalista haluaan kunnioittava nainen irstailijaksi.

Hieman nykyaikaisempi valtavirtaperspektiiistä luotu kuva noidista käyttää kuitenkin samaa materiaalia. Länsimaisen kulttuurin ja esimerkiksi mediakuvien seksualisoitumisen myötä himokkaat naiset eivät olekaan enää liian pahoja, luonnon ja seksuaalisuuden näkymisestä onkin tulossa normi. Harmillista tässä kuvassa onkin juuri Marin kritisoima seksuaalikuvaston yksipuolisuus.

Noitiin liitetyt seksuaalisuutta tihkuvat mielikuvat ja sen rajoittuminen “aina himokas, aina valmis”-tyyppisiin kuviin ei palvele kovinkaan hyvin luonnonuskovaa, joka yhdistää seksuaalisuuden luonnossa virtaaviin energioihin ja pitää näiden energioiden ilmentymistä niin itsessään kuin ympärillään pyhänä.

Seksuaalisesti kyltymättömien naisten roolit uudentavat yhteiskunnassa piilevää käsitystä naisten seksuaalisuuden tarkoituksesta: naisen seksuaalisuus on miehen tai toisen naisen seksuaalisiatarpeita varten luotu ja siten liittyy ainostaan itse seksiaktiin. Seksuaalisuus tässä mielessä ei siis ole pelkästään ihmistä itseään varten.

Tällaiseen käsitykseen ei mahdu ajatusta ympäröivän luonnon kanssa seksuaalisessa suhteessa elämisestä eli erilaisten energioiden aistimisesta ja ymmärtämisestä. Nämä energiat koskettavat meitä, hyväilevät meitä ja kulkevat sisällämme: tuulen voi tuntea hyväilevän, kasvien yhtyvän meihin hengityksen kautta ja hyvästä ruoasta saatu mielihyvä on pohjimmiltaan seksuaalista. Seksuaalisuus virtaa meissä ja meihin aistiemme kautta jatkuvasti, se tanssittaa verta meidän suonissamme, laittaa luonnon käpertymään ja avautumaan sykleissä, se näkyy auringon nousemisena ja painumisena maan syliin joka päivä, virtaavassa vedessä, joka hioo kiviä sileämmiksi.

puisevasti, reea